Meillä on työpaikalla kiva tapa, että pari kertaa vuodessa järjestetään nyyttärit. Silloin pitkä pöytä notkuu monenmoisia suolaisia ja makeita herkkuja. Torstaina oli siis herkuttelua luvassa ja tein tarjolle pieniä raakaleivoksia, joissa oli valkosuklaatäytteen joukossa pensasmustikoita. Näissä leivoksissa on rasvaa hieman enemmän kuin raakakakuissani yleensä, sillä halusin tehdä näistä konvehtimaisia herkkupaloja. Maku on tuhti, joten pieni pala riittää. Reseptiä kyseltiin, joten tässä se tulee. Jos vappuherkut on vielä valmistamatta, niin nämä ovat astetta terveellisempi ja erilainen vaihtoehto.
Tein ensin koko satsin 20x20cm irtopohjavuokaan ja sen jähmetyttyä leikkasin molempiin suuntiin 6 osaan. Jos sinulla ei ole neliön mallista irtopohjavuokaa, niin voit hyvin tehdä 22-24cm halkaisijaltaan olevaan ympyrävuokaan. Toinen vaihtoehto on käyttää tavallista suorakaiteen muotoista vuokaa ja vuorata se kelmulla. Käytin pensasmustikoina kotimaisia pakastemarjoja, mutta tuoreista tulee tietysti aina parempi. Niitä nyt ei ole vielä sattuneesta syystä tarjolla, joten näillä mennään vielä hetki. Aah, pian on jo kesä ja marjoja saa napostella sydämensä kyllyydestä!
Hauskaa Vappua!
Minileivokset (36kpl)
pohja:
- 1dl pekaanipähkinöitä
- 1dl manteleita
- 5 pehmeää taatelia
- ripaus suolaa
valkosuklaa:
- 120g kaakaovoita
- 2dl cashewpähkinöitä (liotetttuna väh. 4h)
- 1dl kookosmaitoa
- 1/2dl hunajaa
- 1tl vaniljajauhetta
n. 100g pensasmustikoita
- Valmista ensin pohja: Murskaa pekaanipähkinät ja mantelit blenderillä karkeaksi rouheeksi. Poista taateleista kivet ja lisää ne pähkinöiden joukkoon suolan kanssa. Sekoita hetki, jolloin saat tahmaista taikinaa. Taikinan joukkoon saa jäädä sattumia.
- Painele taikina irtovuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi. Laita pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi.
- Sulata kaakovoi.
- Laita kookosmaito, hunaja ja vanilja blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon sula kookosöljy koneen käydessä. Lisää pikkuhiljaa huuhdellut cashewt ja sekoita silkkiseksi.
- Asettele mustikoita pohjakerrokselle ja kaada valkosuklaa päälle. Tasoita ja painele joukkoon vielä lisää mustikoita.
- Anna jähmettyä pakastimessa 1-2h ja leikkaa paloiksi.