Pari viikkoa sitten saimme Miikan kanssa pienen irtioton vauva-arjesta, kun suuntasimme muutamaksi tunniksi Flow-festareille. En ole aiemmin ollut kyseisillä festareilla, sillä musiikkitarjonta on suurimmaksi osaksi itselleni tuntematonta ja olen muutenkin ajatellut, ettei tuo festari ole minua varten. Huomattuani, että perjantain pääesiintyjä oli Lana del Rey, halusin mennä. Pikkuherran hoitoon jättäminen ei ollut helppoa, mutta teki todella hyvää ajatella hetki muuta ja kotiin oli ihana palata. Ja ehkä Flow kutsuu myös ensi vuonna..
Musiikkipuolen lisäksi Flow’ssa suuressa osassa on ruoka, sillä ravintoloita tapahtumassa oli mukana jopa 40. Tarjontaa oli siis laidasta laitaan ja varmasti joka makuun löytyi jotain. Harmillisesti muutamassa tunnissa ei vain pysty syömään kovin montaa annosta, joten ruokien maistelu jäi vähäiseksi. Alkuillasta syömäni iso yrttinen kvinotto ja jättimäinen raakajäätelöannos saivat aikaan sen, että yösnäkikseni valikoitui suklaachiapuuro. Aika säälittävää, tiedän :) Mutta se oli niin hyvä, että oli pakko tehdä samanlaista kotona. Ja siitä tuli sen verran herkullista, että tulin kirjoittamaan reseptin tänne.
Chiapuuro on helppo valmistaa, sillä ainekset vain sekoitetaan keskenään ja puuro laitetaan jääkaappiin tekeytymään. Chiasiemenet sitovat itseensä nestettä, turpoavat ja tuloksena on paksuhko puuro. Tässä suklaapuurossa maistuu lisäksi maapähkinä, joka on suklaan liittolaisena pettämätön. Makeutuksena käytin tummaa kookossiirappia, jonka paahteiseen makuun olen viime aikoina ihastunut. Annos kannattaa nauttia marjojen tai hedelmien kanssa, jotka sopivat hyvin tuhdin puuron seuraksi.
Maistuvaa viikon jatkoa!
Suklainen chiapuuro yhdelle
- 1,5dl mantelimaitoa
- 2rkl chiasiemeniä
- 1rkl raakakaakaojauhetta
- 1rkl maapähkinävoita
- 1rkl kookossiirappia
- ripaus vaniljajauhetta ja suolaa
- Sekoita ensin 1/2dl mantelimaitoa ja maapähkinävoi keskenään, jotta voi notkistuu. Lisää sitten muut aineet ja sekoita hyvin.
- Laita tekeytymään jääkaappiin useammaksi tunniksi (itse pidin 5h) tai yön yli.
- Sekoita ja lisää halutessasi mantelimaitoa, niin saat juoksevamman koostumuksen.
- Tarjoa lisänä marjoja tai hedelmiä.