Oih, miten ihana kevätsää on vallannut Helsingin. Aurinko paistaa ja tilanne alkaa vihdoin näyttää siltä, että kesää kohti ollaan menossa. Mahtava vappusää! Vappuna maistuvat munkit ja sima, mutta vappupäivän brunssille tai piknikille sopii myös raakaleivokset.
Näissä keväisissä leivoksissa on suklainen pohja, raikkaita vadelmia ja hennon sitruunainen valkosuklaatäyte. Koristeena leivoksen päällä on hieman suklaakastikeraitoja. Leivokset sopivat toki myös muihin kevään juhliin ja niistä voi tehdä vaikka pieniä cocktailpaloja.
Olen aiemmin käyttänyt valkosuklaatäytteissä aina kookosmaitoa tölkistä, mutta nykyisin olen siirtynyt käyttämään Foodinin kookosmannaa, josta saa vedellä ohentamalla kookosmaitoa. Sekoitussuhde purkin kyljessä on 1 osa mannaa ja 3 osaa vettä. Itse olen lisännyt vain kaksi osaa vettä. Näin kookosmaidosta tulee hieman paksumpaa ja täytteestä entistä kermaisempaa. Ohje toimii hyvin myös kookosmaidolla, mikäli kookosmannaa ei satu kaapista löytymään eikä sitä halua ostaa.
Leivonnaisiin kannattaa käyttää kotimaisia puutarhavadelmia, vaikka ne pakastealtaassa hieman hintavia ovatkin. Ulkomaiset vadelmathan suositellaan kuumentamaan ennen käyttöä, jolloin niiden rakenne kärsii eivätkä ne oikein sovi sellaisenaan näihin leivonnaisiin.
Oikein hauskaa ja aurinkoista vappua kaikille! Muistakaahan herkutella :)
Vadelmavalkosuklaaleivokset (n. 10kpl)
pohja
- 1dl pähkinöitä (käytin manteleita ja pekaanipähkinöitä puolet ja puolet)
- 8 pientä taatelia (yht. 50g ilman kiviä)
- 1rkl raakakaakaojauhetta
- ripaus suolaa
- 1/2dl kookoshiutaleita
täyte
- 3dl cashewpähkinöitä (liotettuna väh. 4h)
- 1/2dl kookosmannaa + 1dl vettä (tai vaihtoehtoisesti 1,5dl kookosmaitoa)
- 1/2dl hunajaa tai muuta nestemäistä makeutusta
- 1tl vaniljajauhetta
- pienen luomusitruunan raastettu kuori
- 1dl raakakaakaovoirakeita (esim. Foodin)
- 100g (pakaste)vadelmia
koristelu
- 2rkl kookosöljyä
- 1rkl raakakaakaojauhetta
- 1/2-1rkl juoksevaa hunajaa tai muuta nestemäistä makeutusta
- ripaus suolaa ja vaniljajauhetta
- Muista laittaa cashewt likoamaan veteen hyvissä ajoin.
- Valmista ensin pohja: Rouhi pähkinät blenderissä. Lisää joukkoon kaakaojauhe, suola ja kivettömät taatelit. Sekoita tahmeaksi taikinaksi. Taikinaan saa jäädä sattumia. Lisää lopuksi kookoshiutaleet ja sekoita vielä hetki. Kaavi taikina kulhoon ja sekoita vielä käsin ainekset sekaisin, jos ne eivät ole sekoittuneet kunnolla.
- Painele pohjataikina pitkulaisen (n. 10x25cm) vuoan pohjalle ja laita pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi.
- Sulata vesihauteessa kaakaovoi. Huuhtele ja valuta cashewt.
- Mittaa blenderiin kookosmanna ja vesi (tai kookosmaito, jos korvaat sillä mannan ja veden), hunaja, vanilja, sitruunan kuoriraaste. Sekoita hetki.
- Lisää cashewpähkinöitä pikkuhiljaa ja sekoita lähes tasaiseksi. Lisää lopuksi koneen käydessä sula kaakaovoi ja sekoita silkkiseksi.
- Levitä vadelmat pohjan päälle ja levitä täyte niiden pinnalle. Laita pakastimeen noin 3 tunniksi jähmettymään.
- Irrota leivos vuoasta ja leikkaa 8-10 palaan.
- Koristele leivokset halutessasi suklaakastikkeella: Sulata kookosöljy vesihauteessa. Sekoita joukkoon muut ainekset. Maista ja lisää tarvittaessa makeutusta. Valuta kastiketta leivosten päälle.
- Säilytä leivoksia pakastimessa ja ota ne sulamaan huoneenlämpöön 1/2-1h ennen tarjoilua