Raskausviikko numero 39 käynnistyy huomenna eli loppusuoralla ollaan. Toisaalta koko odotusaika tuntuu todella pitkältä ja toisaalta aika on mennyt hurjan nopeasti. Olen ehtinyt olla äitiyslomallakin jo melkein neljä viikkoa. Huh, mihin ne viikot oikein vierähtivät? Ensimmäisellä lomaviikolla tuli hieman puskista vielä työjuttuja, jotka halusin hoitaa, mutta ne selätettyäni minun ei ole oikeastaan tarvinnut tehdä mitään pakollista. Kuluneet viikot ovat olleet rentouttavia ja koen levänneeni.
Odottavan aika on pitkä, sanotaan. En tunne turhautuneeni odotukseen, ainakaan kovin pahasti, haha. Olen onnistunut täyttämään päiväni rauhallisella ja mukavalla tekemisellä. Olen valmistellut makuuhuoneeseen vauvanurkkauksen, pessyt suloista pyykkiä monta koneellista, käynyt kampaajalla ja jalkahoidossa, ahminut Yle Areenasta hittisarja SKAMin, käynyt keskustassa lounaalla ja tavannut ystäviä. Viime sunnuntaina tulin vielä yllätetyksi babyshowerien merkeissä, joissa oli tietovisa, ruokaa, kakkua, lahjoja sekä arvuuttelua vauvan syntymäajasta ja strategisista mitoista.
Äitiyslomastani nauttimista on varjostanut viiltävä kipu vasemmassa pakarassa, joka esti jopa kävelemisen kokonaan. Se, että en pystynyt edes kävelylenkkiä tekemään, vaikka olin kuvitellut urheilevani ihan synnytysosastolle saakka, sai minut lamaantuneeksi ja itkuiseksi. Sain kuitenkin kammettua itseni surkuttelun ja itsesäälin syövereistä hakemaan kipuun helpotusta. Kahden osteopatia- ja neljän kiropraktikkokäynnin jälkeen kivut ovat hävinneet. Erityisesti kiropraktikon käsittely auttoi. Ensin minua hirvitti mennä hoitoon, sillä pelkäsin lantion naksauttamisen vahingoittavan vauvaa, mutta raskauteni huomioitiin hyvin ja koin olevani turvallisissa käsissä. Ja nyt olen todella tyytyväinen, että menin.
Vasta ihan viime päivinä flunssan iskiessä ja mahan painaessa aiempaa enemmän olen tullut malttamattomaksi, että syntyis jo! Synnytys pyörii mielessä enemmän päivä päivältä, mutta mieleni on kuitenkin rauhallinen sen suhteen. Tietysti synnytyksen kulku, kipu ja koko tilanne mietityttävät, mutta olen hyväksynyt, että se on vain asia, joka pitää tehdä. Ja palkintohan koko hommasta on niin hieno, että sen eteen tehtävä työ on kaiken sen arvoista. Pian näemme pienen poikamme ensi kertaa <3 Luotan kätilöihin ja lääkäreihin, sillä heille synnytyksen hoitaminen on arkipäivää ja he tietävät mitä tehdä. Jää nähtäväksi, säilyykö rauhallisuuteni loppuun saakka, sillä paniikkivaihteen mennessä päälle, olen aika pitelemätön ja murehdin asiat moneen kertaan…
Tällaisin miettein kohti viimeisiä raskausviikkoja, joiden määrää ei kai voi ennustaa. Tai toki synnytys käynnistetään, mikäli poika meinaa nautiskella ahtaasta kammiostaan loputtomiin eli siinä mielessä ihan viimeinen takaraja on olemassa. Postauksen upeat kuvat otti taitava kaverini, joka kuvasi myös puolentoista vuoden takaiset häämme ja näistä kuvista tuli aivan kuin suora jatkumo tarinalle. Kiitos Tytti!
Raikasta menoa 