Mansikkaraakakakku

Tuli fiilis, että voisi olla jo aika katkaista blogihiljaisuus. Instagramin päivittäminen on tuntunut helpommalta touhukkaan taaperon kanssa ja blogialusta on jäänyt avaamatta. Ja sitten kun viimeisestä julkaisusta on kulunut jo useampi viikko, niin yhtäkkiä onkin mennyt jo useampi kuukausi. En ole ottanut tästä suurempia paineita, sillä blogi on kuitenkin mun harrastus ja on ihanaa, ettei ole pakko kirjoittaa, jos en ehdi. Mutta nyt selittelyt sikseen ja paluupostauksen tähteen eli juhannuksen mansikkaunelmaan.

DSC05603

Viikonloppuna vietetään keskikesän juhlaa ja sitä varten leivoin herkullisen mansikkaraakakakun. Tällä kertaa tein kakun täysin vegaanisena, joten se sopii useammalle herkkusuulle. Kakku saa makeutensa suurimmaksi osaksi mansikoista, mutta lisäsin vielä kookossokeria täydennykseksi. Pohjassa on pähkinöiden lisäksi kaakaonibsejä, jotka rouskuvat hampaissa kivasti ja tuovat näin kontrastia muuten pehmeään kakkuun. Käytin kakun jähmettämiseen yhden osan kaakaovoita ja kaksi osaa kookosöljyä, jolloin täyte jää vähän löysemmäksi. Jos haluat jämäkämmän kakun, niin voit käyttää pelkkää kaakaovoita, mutta huomaa, että kaakaovoi on voimakkaamman makuinen ja mansikka ei tällöin maistu yhtä voimakkaasti.

DSC05648

Annoksien koristelussa olen aivan hurahtanut syötäviin orvokkeihin. Aiempina vuosina olen ostanut niitä kaupoista, mutta tänä vuonna mulla on ihan oma orvokkimeri parvekkeella. Ostin nimittäin REKO-lähiruokapiiristä Ahlbergin puutarhan orvokkikassin ja minikokoiset taimet villiintyivät täysin isompiin ruukkuihin päästyään. Jos omien lehtikaalien ja yrttien käyttäminen kokkailussa on ollut mielestäni kivaa, niin kukkien napsiminen koristeeksi on aivan hykerryttävän ihanaa.

DSC05600

Kakku sai siis pinnalleen muutaman orvokin, joilla on helppo loihtia näyttävä koristelu. Kukkien alla on mehiläisen siitepölyrakeita, jotka kuuluvat myös lempikoristeisiini. Ja jotta koristelu ei loppuisi siihen, niin kipaisin lähipolun varrelta vähän koivunoksia ja koiranputkia kuvausrekvisiitaksi. Eiköhän näillä päästä juhannustunnelmaan satoi tai paistoi. Rentouttavaa Juhannusta kaikille ja palataan pian!

Juhannuksen mansikkaraakakakku (6-8 hengelle)

pohja:

  • 1dl pekaanipähkinöitä
  • 6 pehmeää taatelia (n. 75g))
  • 1/2dl raakakaakaonibsejä
  • ripaus suolaa

täyte:

  • 3dl cashewpähkinöitä (liotettuna väh. 4h)
  • 300g tuoreita mansikoita
  • 1/2dl kookossokeria
  • 1/2dl mantelimaitoa
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  • 1rkl sitruunanmehua
  • 1/2dl kaakaovoirakeita
  • 1dl kookosöljyä

koristeeksi esim. syötäviä kukkia, siitepölyrakeita, mansikoita, mintunlehtia, yms.

  1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (∅16cm) pohjalle.
  2. Hienonna pekaanipähkinät blenderissä. Lisää suola ja taatelit, joista on poistettu kivet. Sekoita tahmeaksi taikinaksi. Lisää kaakaonibsit ja sekoita vielä hetki. Painele taikina vuoan pohjalle.
  3. Huuhtele ja valuta cashewpähkinät. Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa.
  4. Laita blenderiin mansikat, kookossokeri, mantelimaito, vanilja ja sitruunanmehu. Sekoita tasaiseksi. Lisää cashewpähkinät muutamassa erässä ja sekoita silkkiseksi. Tarvittaessa sammuta kone ja kaavi seosta reunoilta.
  5. Kaada lopuksi koneen käydessä sula kookosöljy ja kaakaovoi ohuena nauhana seoksen joukkoon. Sekoita vielä hetki.
  6. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Laita kakku jähmettymään pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Raakakakku on siitä kätevä herkku, että voit tehdä sen hyvissä ajoin valmiiksi pakastimeen. Kakku kannatta irrottaa vuoasta jäätyneenä ja ottaa sulamaan juhlapäivän aamuna tai jo edellisenä iltana jääkaappiin riippuen milloin kakku on tarkoitus nauttia. Kokonaisen kakun sulamiseen menee yllättävän kauan. Koristele sulanut kakku haluamallasi tavalla.
Mainokset

Lakritsitryffelit

Näin viikonlopun kynnyksellä laitan jakoon helpon ja nopean herkkureseptin. Nämä lakritsipallerot tai hienommin -tryffelit on nopeat pyöräyttää, jos herkkuhammasta alkaa kolottaa. Aineksiakin on vain neljä. Ensin sekoitetaan keskenään pehmeät taatelit, kookosmanna ja lakritsijauhe. Sitten taikinasta pyöritellään palloja ja pallot peitetään kaakaojauheella. Ja ei muuta kuin herkuttelemaan!

DSC03414-2

Taateleina kannattaa ehdottomasti käyttää kivellisiä, hedelmäosastolla pahvipakkauksessa myytäviä taateleita. Pussitaateleista ei tule hyviä, vaikka pakkauksessa lukeekin niiden olevan pehmeitä. Lakritsijauheista mielestäni parasta on Urtekramin raakalakritsijauhe, sillä siinä on kunnon voimakas lakritsin maku. Jauhetta kannattaa toki lisätä vähitellen, ettei mene överiksi :)

Kivaa viikonloppua!

DSC03421

Lakritsitryffelit (n. 20kpl)

  • 250g taateleita
  • 1/2dl kookosmannaa
  • 2-3tl raakalakritsijauhetta (Urtekram)
  • pinnalle raakakaakaojauhetta
  1. Poista taateleista kivet.
  2. Sekoita kulhossa taatelit, kookosmanna ja lakritsijauhe taikinaksi. Voit tehdä tämän lusikalla, mutta nopeimmin homma onnistuu käsin.
  3. Pyörittele taikinasta noin 20 palloa.
  4. Pyörittele pallot raakakaakaojauheessa.
  5. Säilytä valmiit tryffelit jääkaapissa.

Leivokset ystävänpäivään

Heippa taas pitkästä aikaa! Blogissa on ollut hiljaista, sillä meillä ei ole oikein nukuttu viime kuukausina. Oikeastaan syyskuun lopulta lähtien yöt ovat olleet enemmän tai vähemmän katkonaisia ja marras-joulukuu olivat ne vaikeimmat, ehkä koko vauva-ajan hankalimmat. Tammikuun puolessa välissä tapahtui kuitenkin käännös parempaan ja Felix alkoi nukkumaan, joten täällä alkaa äitikin olla taas elävien kirjoissa. Pikkuherraahan öiden katkonaisuus ei näyttänyt haittaavan millään lailla, vaan energiaa riitti vaikka muille jakaa :)

DSC03696

Keskiviikkona juhlitaan ystävyyttä ja haluan kertoa teille neljästä huikeasta tyypistä, joihin olen tänä vauvavuonna tutustunut. Yhtenä elokuun aamuna oli leikkipuiston vauva-aamu, johon olin kesällä saanut sähköpostikutsun. Ensin mietin, että en jaksa lähteä, väsyttää ja ehkä tuollaiset kokoontumiset eivät ole minua varten. Sitten ryhdistäydyin ja ajattelin, että eihän siitä mitään haittaakaan ole. Ja kuinka kiitollinen olen, että lähdin! Tapaamisessa oli neljä muuta äitiä, joilla kaikilla oli suunnilleen Felixin ikäiset vauvat. Oli ihana kuulla muiden juuri samassa tilanteessa olevien kokemuksia ja helpottavaa huomata, että samojen asioiden kanssa hekin pähkäilevät.

Tapaamisen jälkeen vaihdoimme numeroita ja siitä se alkoi. Olemme tavanneet lähes viikottain brunssin merkeissä, jolloin saa iloita yhdessä onnistumisista, kysyä mielipidettä ja avautua kunnolla. Vertaistuen merkitys on noussut ihan valtavan suureksi. Totta kai sitä tulee muillekin kavereille juteltua ja kerrottua vauvajuttuja, mutta nämä mammat ovat arjessa mukana. Meidän WhatsApp-ryhmässä keskustelu käy kuumana jos ei nyt joka päivä, niin vähintään joka toinen. Kyllä päivät olisi todella yksinäistä puurtamista ilman Annea, Assia, Mariaa ja Suvia. Olen onnekas, kun olen saanut tutustua teihin <3

DSC03706

 

Tein ystävänpäiväksi hempeän vaaleanpunaisia raakaleivoksia, joissa maistuu mansikka ja valkosuklaa. Täytteitä laitetaan vuokaan vuorotellen ja seosta sekoitetaan veitsellä, jolloin saadaan aikaan pintakuviointi. Pohja on normaalia raakakakkupohjaa pehmeämpi, sillä siinä on mantelijauhetta rouhittujen pähkinöiden sijaan. Koristeena leivoksissa on murskattuja pakastekuivattuja mansikoita ja siitepölyrakeita.

Ihanaa ystävänpäivää!

DSC03700

Ystävänpäiväleivokset (8kpl)

pohja:

  • 1dl taateleita
  • 1,5dl mantelijauhetta
  • ripaus suolaa

täyte:

  • 3dl cashewpähkinöitä (liotettuna väh. 4h)
  • 1/2dl hunajaa
  • 1,5dl mantelimaitoa (huoneenlämpöistä)
  • 1/2dl kookosmannaa
  • 1dl (=60g) raakakaakaovoirakeita
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  • 200g mansikoita (sulata pakastetut)
  1. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
  2. Poista taateleista kivet ja laita pohjan ainekset blenderiin. Sekoita, kunnes saat murumaisen taikinan.
  3. Painele taikina vuoan pohjalle. Käytin suorakaiteen muotoista n. 10x25cm vuokaa.
  4. Huuhtele liotetut cashewpähkinät ja sulata kaakaovoi vesihauteessa.
  5. Laita hunaja, mantelimaito, kookosmanna ja vaniljajauhe blenderiin. Sekoita hetki. Lisää koneen käydessä cashewpähkinät muutamassa erässä. Sekoita tasaiseksi. Käytä tampperia, jos koneeseesi kuuluu sellainen. Muutoin pysäytä kone välillä ja kaavi taikinaa reunoilta.
  6. Kaada joukkoon sula kaakaovoi ohuena nauhana koneen käydessä. Sekoita hetki.
  7. Ota reilu puolet täytteestä kulhoon odottamaan.
  8. Jos käytät pakastemansikoita, niin valuta ylimääräinen neste pois. Laita mansikat lopun taikinan joukkoon blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
  9. Kaada täytteet vuorotellen vuokaan ja lopuksi sekoittele varovasti veitsellä, jotta saat hienon kuvioinnin.
  10. Laita koko komeus pakastimeen jähmettymään vähintään 3-4 tunniksi. Leikkaa paloiksi ja laita takaisin pakastimeen. Ota leivokset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen tarjoilua ja koristele halutessasi.

Hasselpähkinäfudge 2.0

Joskus jotkut reseptit jäävät mieleen kummittelemaan. Ensimmäinen versio on hyvä, maistuva ja muille jaettavissakin, mutta voisiko näistä tehdä sittenkin parempia. Näin kävi hasselpähkinäfudgeille, joita tein perheemme pikkujouluihin kaksi vuotta sitten. Resepti löytyy täältä. Tuolloin harmittelin, että fudgejen koostumus jäi tehottoman blenderin vuoksi rakeiseksi.

DSC02697

Tästä uudesta versiosta tuli ehkä liiankin hyvä, sillä näihin jää koukkuun. Paahdoin pähkinät kevyesti uunissa, joten kategoriaan raakaherkku nämä eivät enää sovi vaikka terveellisemmistä namupaloista on edelleen kyse. Seos pyörii paremmin tehosekoittimessa, sillä lisäsin mantelimaitoa tekemään siitä juoksevampaa. Fudget on makeutettu hunajalla ja jähmetetty kaakaovoilla. Jos hasselpähkinät ovat mieleesi, niin näitä on mahdoton ottaa vain yksi. Taidanpa pyöräyttää uuden satsin vielä ennen joulua.

DSC02693

Todettakoon vielä asian vierestä näin loppuhuomauksena, että on tässä jotain kehitystä tapahtunut parissa vuodessa ruokakuvien saralla. Sitä tulee helposti omalle tekemiselleen sokeaksi eikä näe muutosta. Kun klikkasin tuon vanhan postauksen näytölle, niin eron nykyisiin kuviin huomaa väkisinkin. Onneksi aina voi oppia lisää ja kehittyä, mutta tuntuu hyvältä nähdä, että eteenpäin on menty. Pakko kuitenkin antaa respectit kahden vuoden takaiselle itselleni, kolme reseptiä samassa postauksessa. Huh, nykyään jättäisin edes yhden varastoon :)

Mukavaa joulun odotusta!

DSC02708

Hasselpähkinäfudge (n. 24kpl)

  • 3dl hasselpähkinöitä (200g)
  • 2dl mantelimaitoa tai muuta kasvimaitoa
  • 2dl raakakaakaovoirakeita (120g)
  • 1/2dl hunajaa tai muuta nestemäistä makeutusta
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  • ripaus suolaa
  • koristeluun pähkinöitä, marjoja, mulpereita, kookoshiutaleita, kaakaonibsejä…
  1. Paahda hasselpähkinöitä uunissa 200 asteessa noin 10min. Tarkkaile paahtumista, etteivät pähkinät kärähdä. Anna jäähtyä.
  2. Sulata kaakaovoi vesihauteessa.
  3. Laita mantelimaito, hunaja, vanilja ja suola blenderiin. Sekoita. Lisää hasselpähkinät ja sekoita, kunnes seos on silkkistä. Kaavi tarvittaessa kannun reunoilta seosta välillä.
  4. Kaada sula kaakaovoi sekaan ohuena nauhana koneen käydessä.
  5. Kaada seos irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi tai elmukelmua tai tavalliseen vuokaan, joka on vuorattu myös reunoilta kelmulla. Itse käytin 10x25cm vuokaa.
  6. Laita pakastimeen jähmettymään kahdeksi tunniksi, irrota vuoasta ja leikkaa paloiksi. Voit säilyttää fudgea pakastimessa ja ottaa tarvittavan määrän huoneenlämpöön puoli tuntia ennen tarjoilua. Koristele halutessasi.

Vadelmasuklaakakku

Eilen vietettiin Miikan ensimmäistä isänpäivää ja tuollainen juhla ansaitsi tietysti arvoisensa kakun. Tein samaa täyteläistä suklaatäytettä kuin edellisen postauksen lakritsisuklaakakussa ja laitoin täytteen väliin tiiviin kerroksen pensasvadelmia. Vadelmat näkyvät hauskasti leikkauspinnassa, kun jähmettyneen kakun leikkaa annospaloiksi. Kakusta tuli siis yksinkertaisella keinolla melko näyttävä, vaikka täytettä olikin vain yhdenlaista. Lopuksi koristelin kakkupalat sulalla suklaalla.

DSC02644

Pitkästä aikaa oli mukava viettää viikonloppua ihan rauhassa perheen kesken. Lauantaiaamuna oli ainoa aikataulutettu aktiviteetti, kun aloitimme Felixin kanssa vauvauinnin. Felix oli vedessä hieman ihmeissään, että mihin nyt on jouduttu, mutta muutaman kerran hän jo potki vettä jaloillaan ja jaksoi hienosti altaassa koko puolituntisen. Muuten viikonloppu meni kotosalla päiväunien, ulkoilun ja hyvän ruuan merkeissä.

Toivottavasti teilläkin oli rentouttava viikonloppu, josta saa virtaa uuteen viikkoon. Kuullaan taas!

DSC02647

Vadelmasuklaaraakakakku (n. 8 hengelle)

pohja

  • 1,5dl pekaanipähkinöitä
  • 0,5dl manteleita
  • 1dl pehmeitä taateleita
  • ripaus suolaa

suklaatäyte

  • 3dl cashewpähkinöitä (liotettuna väh. 4h)
  • 3/4dl raakakaakaojauhetta
  • 1dl kookossokeria
  • 2dl huoneenlämpöistä mantelimaitoa
  • 1/2dl kookosmannaa
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  • ripaus suolaa
  • 1,5dl raakakaakaovoirakeita

lisäksi kotimaisia pensasvadelmia n. 150g

koristeluun

  • 1/2dl raakakaakaovoirakeita
  • 2rkl raakakaakaojauhetta
  • 1rkl nestemäistä makeutusta (kookospalmunektaria, hunajaa, tms)
  • ripaus suolaa
  1. Muista laittaa cashewpähkinät veteen likoamaan hyvissä ajoin ennen kakun valmitusta.
  2. Rouhi pohjan pähkinät blenderissä. Lisää ripaus suolaa. Poista taateleista kivet ja lisää ne blenderiin. Sekoita hetki, jotta saat tahmaisen taikinan. Pingota irtopohjavuoan (halk. 16cm) pohjalle leivinpaperi ja painele taikina vuokaan.
  3. Sulata kaakaovoi vesihauteessa.
  4. Laita blenderiin kaakaojauhe, kookossokeri, kookosmanna, mantelimaito, vanilja ja suola. Sekoita hetki. Huuhtele ja valuta cashewpähkinät. Lisää ne koneen käydessä seoksen joukkoon ja sekoita silkkiseksi. Kaada lopuksi sula kaakaovoi ohuena nauhana täytteen joukkoon koneen käydessä.
  5. Kaada hieman suklaatäytettä kakkuvuokaan pohjataikinan päälle. Tasoita. Asettele vadelmia vieri viereen kerrokseksi suklaatäytteen päälle. Kaada loppu suklaa täyte vadelmien päälle ja tasoittele. Laita pakastimeen jähmettymään vähintään 4 tunniksi tai halutessasi pidempään.
  6. Halutessasi koristele kakku paloina tai kokonaisena sulalla suklaalla. Sulata vesihauteessa kaakaovoi ja sekoita joukkoon muut aineet.

Sitruunakakku mustikkaraidalla

Törmäsin jossain väittämään, että raakakakkujen aikakausi alkaisi olla ohi. Sanokoot ja syökööt muut mitä haluavat, mutta täällä ainakin blenderi hyrrää, jos kakun teko tulee puheeksi :) Tavallista kakkua ei ole tullut leivottua aikoihin, osaisinkohan edes. No enköhän, olenhan leiponut aina. Kuitenkin ennen paluuta tavallisiin kakkuihin, niin laitetaan jakoon uusin raakakakkureseptini.

DSC01689

Tässä kakussa sitruuna saa seurakseen mustikan. Sitruunakerros ei ole hiuksia nostattavan kirpeä, sillä cashewpähkinöiden lisäksi kookosmanna pehmentää sitruunan makua. Sitruuna kuitenkin maistuu, sillä mehun lisäksi kakkuun tulee sitruunan kuorta. Mustikka on hillon muodossa kakun keskellä, mikä tuo enemmän näyttävyyttä kuin makua kakkuun eli mustikka on sivuroolissa. Hillo on hyydytetty chiasiemenillä, jotka tuovat myös kivaa suutuntumaa kakkuun.

DSC01687.jpg

Pala tätä raikasta kakkua hyvän kahvin kanssa piristää arkista iltapäivää tai sopii viikonlopun herkutteluun. Reseptistä määrillä kakusta riittää noin 8 hengelle. Herkullista ja toivottavasti kakun täyteistä loppuviikkoa!

DSC01693

Sitruunamustikkakakku (16cm vuokaan)

mustikkahillo

  • 200g mustikoita
  • 3rkl chiasiemeniä
  • 1rkl hunajaa
  • 1/2tl vaniljajauhetta

pohja

  • 1,5dl pekaanipähkinöitä
  • 1dl taateleita
  • ripaus suolaa

sitruunatäyte

  • 4dl cashewpähkinöitä (liotettuna väh. 4h)
  • 1dl sitruunanmehua
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1/2dl hunajaa
  • 1/2dl kookosmannaa
  • 1/2dl sulaa kookosöljyä
  • 1/2dl sulaa kaakaovoita
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  • 1 maustemitta kurkumaa
  1. Valmista ensin mustikkahillo tekeytymään jääkaappiin: Survo mustikat haarukalla ja sekoita joukkoon muut ainekset. Anna paksuuntua jääkaapissa vähintään 1h.
  2. Valmista sitten pohja. Hienonna blenderillä pähkinät. Poista taateleista kivet. Sekoita blenderillä taatelit ja suola pähkinärouheen joukkoon, kunnes saat tahmean taikinan. Painele irtopohjavuoan pohjalle.
  3. Huuhtele ja valuta liotetut cashewpähkinät.
  4. Sekoita blenderillä sitruunanmehu, kuoriraaste, hunaja, kookosmanna, vaniljajauhe ja kurkuma. Lisää joukkoon cashewpähkinät pikkuhiljaa ja sekoita. Lisää loppuvaiheessa sula kookosöljy ja kaakaovoi. Sekoita tasaiseksi. Sammuta tarvittaessa kone välillä ja kaavi reunoilta.
  5. Kaada puolet sitruunatäytteestä pohjan päälle ja tasoita. Levitä päälle varovasti mustikkahillo. Kaada loppu sitruunatäyte hillon päälle ja tasoita. Ei haittaa vaikka hilloa leviäisi kakun päälle, se näyttää vaan hienolta :)
  6. Anna kakun jähmettyä pakastimessa useampi tunti.

Suklainen chiapuuro

Pari viikkoa sitten saimme Miikan kanssa pienen irtioton vauva-arjesta, kun suuntasimme muutamaksi tunniksi Flow-festareille. En ole aiemmin ollut kyseisillä festareilla, sillä musiikkitarjonta on suurimmaksi osaksi itselleni tuntematonta ja olen muutenkin ajatellut, ettei tuo festari ole minua varten. Huomattuani, että perjantain pääesiintyjä oli Lana del Rey, halusin mennä. Pikkuherran hoitoon jättäminen ei ollut helppoa, mutta teki todella hyvää ajatella hetki muuta ja kotiin oli ihana palata. Ja ehkä Flow kutsuu myös ensi vuonna..

DSC01549Musiikkipuolen lisäksi Flow’ssa suuressa osassa on ruoka, sillä ravintoloita tapahtumassa oli mukana jopa 40. Tarjontaa oli siis laidasta laitaan ja varmasti joka makuun löytyi jotain. Harmillisesti muutamassa tunnissa ei vain pysty syömään kovin montaa annosta, joten ruokien maistelu jäi vähäiseksi. Alkuillasta syömäni iso yrttinen kvinotto ja jättimäinen raakajäätelöannos saivat aikaan sen, että yösnäkikseni valikoitui suklaachiapuuro. Aika säälittävää, tiedän :) Mutta se oli niin hyvä, että oli pakko tehdä samanlaista kotona. Ja siitä tuli sen verran herkullista, että tulin kirjoittamaan reseptin tänne.

DSC01553

Chiapuuro on helppo valmistaa, sillä ainekset vain sekoitetaan keskenään ja puuro laitetaan jääkaappiin tekeytymään. Chiasiemenet sitovat itseensä nestettä, turpoavat ja tuloksena on paksuhko puuro. Tässä suklaapuurossa maistuu lisäksi maapähkinä, joka on suklaan liittolaisena pettämätön. Makeutuksena käytin tummaa kookossiirappia, jonka paahteiseen makuun olen viime aikoina ihastunut. Annos kannattaa nauttia marjojen tai hedelmien kanssa, jotka sopivat hyvin tuhdin puuron seuraksi.

Maistuvaa viikon jatkoa!

Suklainen chiapuuro yhdelle

  • 1,5dl mantelimaitoa
  • 2rkl chiasiemeniä
  • 1rkl raakakaakaojauhetta
  • 1rkl maapähkinävoita
  • 1rkl kookossiirappia
  • ripaus vaniljajauhetta ja suolaa
  1. Sekoita ensin 1/2dl mantelimaitoa ja maapähkinävoi keskenään, jotta voi notkistuu. Lisää sitten muut aineet ja sekoita hyvin.
  2. Laita tekeytymään jääkaappiin useammaksi tunniksi (itse pidin 5h) tai yön yli.
  3. Sekoita ja lisää halutessasi mantelimaitoa, niin saat juoksevamman koostumuksen.
  4. Tarjoa lisänä marjoja tai hedelmiä.