Kookostofucurry

Kylmeneviin syyspäiviin sopii lämmittävä ja mausteinen ruoka. Tässä curryssa on tofua, kikherneitä, parsakaalia ja sipulia. Liemessä maistuvat kookos, lime, korianteri ja intialaista makumaailmaa on tuomassa Garam Masala -mausteseos. Jos haluat, niin voit lisätä kastikkeeseen chiliä tuomaan lisäpotkua, itse jätin sen tällä kertaa pois. Perinteisen riisin sijaan kvinoa sopii curryn kanssa loistavasti.

DSC02331

Tällaiset kastikkeet ovat käteviä, sillä ne valmistuvat nopeasti ja ne on helppo lämmittää seuraavana päivänä lounaaksi. Varsinkin nyt pienen vauvan kanssa on ollut tärkeää, että ruokaa on valmiina jääkaapissa, sillä väsyneenä ja nälkäisenä ei hommasta tule mitään. Toki nyt kun Felix on oppinut kääntymään ja on muutenkin hieman aktiivisempi, niin hän pystyy jo pienen hetken viihdyttämään itseään aamupalan tai välipalan valmistuksen ajan. Pidemmille kokkaussessioille jää kuitenkin päivällä harvemmin aikaa, mutta pienellä ennakoinnilla iltaruokaa tehdessä omilta nälkäkiukuilta on vältytty :)

Mukavaa keskiviikkoa!

DSC02315

Kookostofucurry

  • 1pkt Jalotofun marinoitua tofua
  • 1pkt kikherneitä
  • 1 parsakaali
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1prk kookosmaitoa
  • 2tl Garam Masala -mausteseosta
  • 1tl paprikajauhetta
  • 1/2 punttia korianteria
  • 1 lime
  • öljyä, suolaa, pippuria
  1. Leikkaa sipuli lohkoiksi ja hienonna valkosipuli. Irrottele parsakaalin kukinnot ja leikkaa isommat vielä puoliksi. Leikkaa parsakaalin varsi ohuiksi viipaleiksi.
  2. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullottele siinä sipulit ja parsakaali.
  3. Valuta ja huuhtele kikherneet. Leikkaa tofu kuutioiksi. Lisää ne pannulle paistumaan.
  4. LIsää joukkoon Garam Masala, paprikajauhe ja kookosmaito. Anna hauta pienellä lämmöllä 5-10min. Parsakaalit saavat jäädä rapsakoiksi.
  5. Purista joukkoon limen mehu, lisää hienonnettu korianteri ja mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Tarjoile riisin tai kvinoan kera.
Mainokset

Lämmin punajuurisalaatti

Meillä on Miikan kanssa sopimus, että vuorovuosina järjestämme hääpäivän juhlistamiseksi jotain kivaa tekemistä. Viime vuonna oli minun vuoroni ja vietimme viikonlopun Porvoossa. Tänä vuonna Miika vei meidät Haikon kartanoon. Siellä pääsin ensin hierontaan, jonka jälkeen oli vuorossa illallinen. Vähän alkoi jännittää, kun kuulin, että luvassa on viiden ruokalajin Itsenäinen Suomi 100 v. -menu ja Felix oli tietysti meidän kanssa juhlimassa myös. No kahden ensimmäisen annoksen saimme syödä yhtä aikaa poitsun makoillessa tyytyväisenä vaunuissa, mutta kolme seuraavaa menikin sitten vuoron perään nautiskeluksi. Eipä siitä pikkumiestä voi syyttää, kuka sitä nyt jaksaisi makoilla, kun voi ihmetellä kaikkea kiinnostavaa. Herkullista ruoka oli joka tapauksessa, kivoja kotimaisia makuja ja raaka-aineita.

DSC01815

Onhan se eri olla reissussa 4,5-kuisen vauvan kanssa kuin kahdestaan, mutta vuorokauden miniloma teki hyvää ja antoi uutta virtaa. Olin jo odottanut pientä maisemanvaihdosta, sillä muutama viikko takaperin Tukholman matkamme peruuntui viime tipassa. Sinne sitten uudella yrityksellä myöhemmin.

DSC01822.jpg

Välillä jakoon myös ruokareseptiä, sillä eihän sitä pelkillä kakuilla voi elää. Tämä syksyinen lämmin salaatti sopii esimerkiksi kalan tai lihan kanssa tarjoiltavaksi. Punajuuret paahdetaan ensin uunissa, jonka jälkeen ne maustetaan balsamietikalla. Etikkaa kannattaa laittaa ensin vähän ja lisätä sitten omaan makuun sopivaksi, niin ei tule liian ärhäkkää. Punajuurien seurana on pannulla paistettua lehtikaalia, paahdettuja pinjansiemeniä sekä fetajuustoa. Salaatti on parhaimmillaan heti valmistumisen jälkeen nautittuna.

Mukavaa viikkoa!

DSC01825

Lämmin punajuurisalaatti neljälle

  • 1kg punajuuria
  • 200g lehtikaalia
  • 100g fetaa
  • 1/2dl pinjansiemeniä
  • 2-3rkl balsamietikkaa
  • oliiviöljyä, suolaa, pippuri
  1. Pese punajuuret huolellisesti tai kuori ne halutessasi. Leikkaa vajaan sentin paksuisiksi kiekoiksi ja levitä ne pellille. Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele hetki, jotta öljy ja mausteet leviävät tasaisesti. Paahda 225 asteessa n. 20min tai kunnes punajuuret ovat pehmenneet, mutta vielä hieman napakoita.
  2. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla. Siirrä sivuun.
  3. Revi lehtikaaleista ruodit irti ja lehdet muutamaan osaan. Kuumenna öljyä pannulla ja paista lehtikaaleja hetki.
  4. Laita paahdetut punajuuret kulhoon ja sekoita joukkoon balsamiviinietikkaa makusi mukaan.
  5. Levitä punajuuret tarjoiluastiaan, lisää päälle lehtikaalit, murusteltu feta ja pinjansiemenet.

Tofuwokki

Värikäs kasviswokki antaa energiaa uuteen viikkoon! Wokissa on vihannesten lisäksi valmiiksi marinoitua tofua, täysjyvänuudeleita tuomassa täyttävyyttä ja mausteina valkosipulia, chiliä, soijakastiketta, limeä, paahdettuja seesaminsiemeniä sekä korianteria. Ruuan tulisuutta on helppo säätää chilin voimakkuudella. Itse pidän vain hieman tulisesta, joten valitsen aina kaupasta punaisia mediumchilejä. Limenmehua sen sijaan tulee mielestäni olla runsaasti, mutta sekin on toki makuasia.

DSC00074

Tofuna käytin taas valmiiksi marinoitua Jalotofua, sillä se on vaan parasta. Harmillisesti tuote ei ole gluteeniton, joten jos et siedä gluteenia, niin valitse marinoimaton versio. Voit marinoida sen itse etukäteen tai  paistaa sellaisenaan, sillä wokin kastike tuo siihen makua. Täysjyvävehnänuudelit voi vaihtaa riisinuudeleihin tai jättää kokonaan poiskin, jolloin wokista tulee hieman kevyempi.

DSC00060

Wokin valmistus vaatii hieman aikaa, sillä kasvisten käsittely ei tapahdu ihan käden käänteessä. Kun sen saa valmiiksi, niin ollaan jo voiton puolella. Paistamiseen kannattaa valita mahdollisimman iso pannu, sillä kasvissuikaleita tulee runsaasti. Annoksesta riittää 3-4 syöjälle.

Raikasta maanantaita!

DSC00063

Tofuwokki

  • 1 kesäkurpitsa
  • 2 porkkanaa
  • 1 paprika
  • 4 isoa herkkusientä
  • 1 sipuli
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1 tuore, punainen chili
  • 1 pkt marinoitua Jalotofua
  • 2rkl seesaminsiemeniä
  • 100g täysjyvänuudeleita
  • 2rkl tai maun mukaan soijakastiketta
  • 2 limeä
  • 1/2 punttia korianteria
  • öljyä
  1. Leikkaa kesäkurpitsa, porkkanat ja paprika ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi herkkusienet, lohko sipuli ja hienonna valkosipuli ja chili.
  2. Leikkaa tofu suikaleiksi.
  3. Paahda kuumalla pannulla seesaminsiemeniä hetki ja siirrä sivuun.
  4. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja ruskista tofusuikaleet. Siirrä sivuun odottamaan.
  5. Lisää öljyä ja kuullota kasviksia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet.
  6. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  7. Sekoita joukkoon soijakastike, yhden limen mehu, tofusuikaleet, keitetyt nuudelit ja seesaminsiemenet.
  8. Lisää lopuksi hienonnettu korianteri ja purista annoksen päälle limenmehua.

Herkkuaamiainen

Sunnuntai on mielestäni ihana päivä ja tämä sunnuntai on minulle erityinen, sillä huomenna on äitiyslomani ensimmäinen virallinen päivä. Tuntuu hurjalta kuinka nopeasti aika on mennyt. Pari viimeistä viikkoa olivat töissä todella hektiset, kun halusin saada hommat pakettiin ja jättää työt sijaiselle hyvään vaiheeseen. Viimeiset päivät olivat myös tunteiden täyteiset sanoessani heipat oppilaille ja työkavereille. Totta kai menen koululla käymään, mutta se ei ole sama asia. Nyt tuntuu kuitenkin todella hyvältä saadessani vain olla ja järjestellä kotia vauvalle valmiiksi. Edes yli viikon piinannut alaselkäkipu ei saa mieltäni matalaksi.

DSC00096

Viikonloppuisin on kiva panostaa hieman enemmän aamiaiseen ja nautiskella siitä kaikessa rauhassa. Viime lauantaina kävimme Miikan kanssa aamupalalla Kahvila Kuumassa, jossa olen halunnut käydä jo pidemmän aikaa. Koko viikon kahvilan avokadoleipä on kummitellut mielessäni ja sellainen oli pakko saada tänään kotona. Kahvilassa valitsin aamiaissettiin marjaisan chiavanukkaan, joka oli myös herkullinen, joten tein samantyyppisen leivän kaveriksi.

DSC00087

Vaikka tämä oma versioni jäi kahvilan aamiaisesta, niin pääsin mielestäni riittävän lähelle. Leivässä on avokadon alla tuorejuustoa ja päällä seesaminsiemeniä. Chiavanukkaan päällä on mustikkasmoothieta ja rapeutta annokseen tuo pannulla paahdetut, hunajalla maustetut pähkinät. Kylkeen vielä tummapaahtoista kahvia ja kotikahvilan aamiassetti on valmis. Toki, jos liikut Punavuoren suunnalla ja olet aamupalaa vailla, niin mene ihmeessä Kuumaan!

Ihanaa sunnuntaita <3

DSC00103

Chiavanukas

  • 2rkl chiasiemeniä
  • 1-1 1/2 dl mantelimaitoa
  • vaniljajauhetta
  • kourallinen pähkinöitä
  • loraus hunajaa
  • 1/2 banaani
  • 75g pakastemustikoita
  • hieman mantelimaitoa
  • vaniljajauhetta
  • koristeeksi marjoja
  1. Valmista ensin chiavanukas: Sekoita 1dl mantelimaitoa, chiasiemenet ja ripaus vaniljajauhetta. Anna turvota n. 15minuuttia. Lisää tarvittaessa mantelimaitoa, jos haluat juoksevamman koostumuksen.
  2. Chiavanukkaan turvotessa rouhi pähkinät veitsellä ja paahda niitä kuumalla pannulla hetki. Sekoita joukkoon hieman hunajaa ja kaada seos leivinpaperin päälle jäähtymään. Halutessasi voit käyttää myös valmista mysliä.
  3. Sekoita blenderissä puolikas banaani, mustikat, ripaus vaniljajauhetta ja hieman mantelimaitoa.
  4. Kokoa annos: Laita chiavanukas lasin pohjalle. Kaada päälle mustikkasmoothie ja ripottele pinnalle paahdetut pähkinät. Koristele annos marjoilla.

Avokadoleipä

  • ohut täysjyväpaahtoleipäviipale
  • reilu nokare tuorejuustoa
  • 1/2 avokado
  • seesaminsiemeniä
  • suolaa
  1. Paahda leipäviipale ja levitä sen päälle reilusti tuorejuustoa.
  2. Viipaloi avokado ohueksi ja nosta leivän päälle.
  3. Ripottele pinnalle hieman suolaa ja koristele seesaminsiemenillä.

 

Tuorepuuro

Aamulla on liian kiire. Ei ehdi syömään aamupalaa. Ei jaksa herätä tarpeeksi ajoissa, jotta ehtisi laittamaan aamupalaa.

Kuulostaako tutulta? Tähän kiireeseen ratkaisu ei ole kotitonttu vaan tuorepuuro, jonka ainekset sekoitetaan illalla ja laitetaan yöksi jääkaappiin tekeytymään. Näin aamupala odottaa herätessä valmiina ja aikaa jää enemmän muuhun valmistautumiseen. Ja superkiireinen voi tehdä puuron kannelliseen astiaan ja napata työmatkalle mukaan.

dsc09683

Jaan tässä kaksi eri versiota, joita itse syön viikoittain. Molemmissa puuroissa on sama pohja: kaurahiutaleita, chiasiemeniä, mantelimaitoa ja ripaus vaniljajauhetta. Käyttämällä gluteenittomia kaurahiutaleita resepti muuntuu helposti gluteenittomaksi ja mantelimaidon voi halutessaan korvata muulla kasvimaidolla tai jugurtin ja tavallisen maidon yhdistelmällä. Chiasiementen tarkoitus on paksuntaa puuro, sillä ne muodostavat nesteen kanssa geelin.

dsc09689

Upean violetti mustikkapuuro on kestosuosikkini. Hampunsiemenet tuovat kivaa purutuntumaa ja mustikoita nyt voi syödä loputtomiin. Jos pidät makeammasta, niin puuroon voi lisätä hunajaa tai banaania. Vaaleassa puurossa makuina ovat omena ja kookos, jotka maustetaan vielä kanelilla. Omenasosetta löytyy kaupan hillohyllystä myös luomuna, mutta soseen tilalle voisi sopia myös raastettu omena. Täytyypä testata seuraavalla kerralla.

Kiireettömiä arkiaamuja sinne ruudun toiselle puolelle!

 

Mustikkainen tuorepuuro (yhdelle)

  • 1dl kaurahiutaleita
  • 1rkl chiasiemeniä
  • 1rkl kuorittuja hampunsiemeniä
  • 1,5dl mantelimaitoa
  • ripaus vaniljajauhetta
  • reilusti mustikoita
  1. Sekoita ainekset keskenään mustikoita lukuun ottamatta.
  2. Kaada päälle mustikat.
  3. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli ja sekoita aamulla uudelleen. Lisää tarvittaessa mantelimaitoa, jos koostumus on mielestäsi liian paksu.
  4. Koristele halutessasi banaaniviipaleilla, mustikoilla, hampunsiemenillä, jne.

Omenakookostuorepuuro (yhdelle)

  • 1dl kaurahiutaleita
  • 1dl omenasosetta
  • 1rkl chiasiemeniä
  • 2rkl kookoshiutaleita
  • 1rkl hunajaa
  • 1dl mantelimaitoa
  • 1/2tl kanelia
  • ripaus vaniljajauhetta
  1. Sekoita ainekset keskenään.
  2. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli ja sekoita aamulla uudelleen. Lisää tarvittaessa mantelimaitoa.
  3. Koristele halutessasi kookoshiutaleilla, gojimarjoilla, kookoslastuilla, omenaviipaleilla, jne.

Raikkaasti uuteen vuoteen

Toivottavasti vuosi on lähtenyt käyntiin mukavasti. Meillä se on alkanut kaappien tyhjentämisellä ja tavarasta eroon hankkiutumisella. Olen muuttanut reilu 10 vuotta sitten pois vanhempieni luota ja vielä löydän tavaroita, jotka olivat jo ensimmäisessä asunnossani turhia ja silti olen raahannut niitä mukanani asunnosta toiseen. Hamstraaja, mikä hamstraaja! KonMari-kirjan lukeminen jäi kesken, mutta onneksi sain hieman vaikutteita. On nimittäin todella vapauttavaa laittaa eteenpäin tavaroita, joita ei koskaan käytä, mutta jotka tukkivat säilytystilaa tai pursuavat ulos kaapeista. Olen hyödyntänyt alueellamme toimivaa Facebook-ryhmää, jossa saa useimmiten kätevästi kierrätettyä kaikenlaista nopeastikin.

Mennänpä sitten ruokajuttuihin. Ehkä olet huomannut tammikuun alussa käynnistyneen Vegaani-haasteen? Ideana on siis haastaa ihmisiä kokeilemaan vegaanista ruokavaliota tammikuun ajan. Mukana julkisuuden henkilöistä ovat ainakin Anna Perho, Jari Sarasvuo, Rosa Meriläinen ja Maija Vilkkumaa. Itse en lähtenyt tähän täysillä mukaan, sillä vauvajutut pyörivät mielessä liikaa enkä halua nyt haalia liikaa liikkuvia osia arkeeni mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö kasvisruokaa tai jopa vegaanista ruokaa söisi. Päinvastoin, pidän niistä ja syönkin niitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Laitan tänään jakoon reseptin raikkaaseen vegaaniannoksen, jolla oli mukava keventää joulunajan herkuttelun jälkeen.

dsc09576

Annoksen pohjan muodostaa kirpeähkö sitruunatabbouleh-salaatti, jossa on kvinoaa, paprikaa, tomaattia, kurkkua ja punasipulia. Pidän hyvin happamista ja sitruunaisista ruuista, joten laitoin tabboulehen 1,5 sitruunaa, mutta määrää kannattaa vähentää, jos et ole kaltaiseni hapannaama, hehheh. Salaatin päällä on paistettua tofua ja guacamolea eli avokadotahnaa. Tofusta saattaa olla mielikuva, että se on mautonta kengänpohjaa, mutta Jalotofun tofut ovat eri maata. Jos et ole niitä testannut, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan ja tämä ei ole maksettu mainos. Itse pdän erityisesti valmiiksi marinoidusta sekä kylmäsavutofusta.

Hauskaa viikonloppua!

dsc09585

Sitruunatabbouleh ja paistettu tofu

  • 1 kurkku
  • 3 tomaattia
  • 1 keltainen paprika
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 puntti lehtipersiljaa
  • 1dl kvinoaa
  • 1/2-1 1/2 sitruunanmehu (maun mukaan)
  • 2rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 kypsää avokadoa
  • reilu loraus sitruunanmehua
  • 1 valkosipulinkynsi
  • suolaa ja pippuri
  • 1pkt tofua (käytin Jalotofun marinoitua)
  • öljyä paistamiseen
  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä.
  2. Leikkaa kurkku, tomaatti, paprika ja punasipuli mahdollisimman pieniksi kuutioksi. Hienonna valkosipuli ja persilja.
  3. Sekoita niiden joukkoon muut ainekset. Säädä salaatin kirpeyttä sitruunanmehun määrällä. Laita jääkaappiin maustumaan.
  4. Muussaa avokadon liha haarukalla kulhossa ja sekoita joukkoon sitruunanmehu, hienonnettu valkosipuli, suolaa ja pippuria maun mukaan. Laita jääkaappiin maustumaan.
  5. Leikkaa tofu ohuiksi viipaleiksi ja kuivaa niiden pinta talouspaperilla. Kuumenna paistinpannussa öljyä ja paista tofuviipaleita molemmilta puolilta, kunnes niiden pinta on kauniin ruskea.

Lämmin bataattilinssisalaatti

Moikka!

Toivottavasti joulu sujui rentouttavissa ja herkullisissa merkeissä. Niin hyviä kuin jouluruuat ovatkin, niin en pystyisi kyllä syömään yhtään enää. No, ensi vuonna sitten taas :)

dsc09571

Paahdettu bataatti on yksi lempiruuistani ja meillä syödään sitä lähes viikoittain. Tällä kertaa lisäsin sitä paprikalla ja kanelilla maustettuna ruokaisaan salaattiin. Lämpimässä salaatissa on kvinoaa ja mustia belugalinssejä proteiinin lähteenä. Persilja ja sitruunanmehu raikastavat ja murustettu fetajuusto tuo hieman rasvaista täyteläisyyttä.

dsc09569

Salaatti on parasta heti valmistuksen jälkeen lämpimänä, mutta toki sitä voi syödä myös kylmänä, jolloin joukkoon kannattaa lorauttaa hieman öljyä ja puristaa tuoretta sitruunanmehua.

Lämmin bataattilinssisalaatti

  • 400g bataattia
  • 1dl belugalinssejä
  • 1dl kvinoaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1/2 punttia persiljaa
  • 100g pitkiä (pakaste)papuja
  • 100g fetaa
  • paprikajauhetta
  • kanelia
  • suolaa ja pippuria
  • öljyä
  1. Pese bataatti huolellisesti ja leikkaa se alle sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lorauta viipaleille öljyä ja ripottele päälle paprikajauhetta, kanelia, suolaa ja pippuria. Kääntele, kunnes bataatit ovat kauttaaltaan mausteissa. Levitä uunipellille ja paahda uunissa 225 asteessa n. 20min.
  2. Huuhtele linssit siivilässä ja keitä 20min/pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.
  3. Tee samoin kvinoalle. Keittoaika on 10-15min.
  4. Jos käytät pakastepapuja, niin sulata pavut mikrossa tai kattilassa ja leikkaa lyhyemmiksi halutessasi. Jos tuoreita papuja on saatavilla, niin käytä niitä.
  5. Sekoita salaattikulhossa kypsät linssit, kvinoa ja sitruunanmehu.
  6. Sekoita joukkoon pavut, kypsät bataatit ja hienonnettu persilja.
  7. Murustele päälle fetajuusto.
  8. Tarjoile lämpimänä. Jos salaatti tuntuu kuivalta, niin voit sekoittaa joukkoon oliiviöljyä tai enemmän sitruunanmehua.