Kesäsalaatti

Me vietettiin juhannusta rauhallisissa merkeissä vanhempieni luona. Ilma oli aattona kylmä ja sateinen, mutta sunnuntaina paistoi ihanasti aurinko. Juhannuspäivänäkin siitä nähtiin vilaus, jolloin pääsin taiteilemaan perinteiset kukkaseppeleet. Pikkuherra ei ollut omastaan aluksi kovin innoissaan, mutta suostui kuitenkin ihastuttamaan suloisena kukkaispoikana. Ja huh, kuinka paljon energiaa on kävelemään oppineella taaperolla, sillä viikonlopun aikana hän tepsutteli varmaan maratonin. Tuntuu, että vauhti vaan kiihtyy päivä päivältä ja jos Felix on iltaisin sippi, niin on kyllä vanhemmatkin, haha.

DSC05707

Oli sää mikä hyvänsä, niin kesään kuuluu grillaus ja grilliruuan kaveriksi sopii salaatti ateriaa keventämään. Tämä lisukesalaatti istuu hyvin myös noutopöydän salaattitarjontaan tai sitä voi täydentää esimerkiksi paistetulla tofulla tai lohella, jolloin siitä saa kevyen lounaan. Kauden värikkäät ja herkulliset kasvikset saavat raikkaan säväyksen sitruunanmehusta ja lisämakua persiljasilpusta.

DSC05570

Ostin viime keväänä spiraalileikkurin, jolla saa pitkulaisista kasviksista kuten porkkanasta ja kesäkurpitsasta ”spagettia”. Väline vaikutti taas yhdeltä (kalliilta) laatikon pohjalle jäävältä keittiöturhakkeelta, mutta mun oli vaan pakko saada kyseinen tuote. Ihme kyllä olen käyttänyt leikkuria todella paljon ja saahan sillä ohutta nauhaa nopeammin ja helpommin kuin veitsellä. Yhtä hyvin reseptin kasvikset voi kuitenkin vuolla juustohöylällä ohuiksi siivuiksi tai leikata veitsellä.

Mukavaa viikonloppua!

DSC05566

Kesäsalaatti

  • 1 kurkku
  • 1 kesäkurpitsa
  • 2-3 porkkanaa
  • 3 kevätsipulin vartta
  • nippu retiisejä
  • puntti persiljaa
  • 1 sitruunanmehu
  • 3rkl oliiviöljyä
  • mustapippuria
  1. Pese kasvikset ja kuori porkkanat halutessasi.
  2. Leikkaa kurkku, kesäkurpitsa ja porkkanat ohueksi nauhaksi spiraalileikkurilla ja leikkaa nauhakasa poikki muutamaan osaan, niin salaattia on miellyttävämpi syödä, kun nauhat ei ole kovin pitkiä. (Voit leikata kurkun ja kesäkurpitsan myös veitsellä ohuiksi tikuiksi ja raastaa porkkanat tai käyttää juustohöylää.)
  3. Leikkaa retiisit ohuiksi viipaleiksi ja kevätsipulit renkaiksi. Hienonna persilja.
  4. Laita kasvikset isoon kulhoon ja sekoita joukkoon sitruunanmehu, oliiviöljy ja hieman mustapippuria myllystä.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s