Mansikkajäätelöt suklaakuorrutteella

Olen kuolannut Instagramissa ihania raakajäätelökuvia koko alkukesän. Ehdottomasti halusin hypätä tähän kelkkaan myös, mutta sen ei ollut tarkoitus tapahtua tänään. Voisiko sanoa, että termi vahinkojäätelö on lanseerattu ja se tapahtui seuraavasti.

DSC07138

Olin tekemässä mansikkavalkosuklaakakkua. Kun olin valmistanut mansikkakerroksen, niin jotenkin se ei vaan maistunut mansikalle. Maistelin jääkaapista käyttämiäni mansikoita ja totesin piru vie, eipä maistu kovin voimakkaasti mansikalta nämäkään. Koin tulleeni huijatuksi. Mansikka, joka ei maistu mansikalta. Älkää myykö sellaisia! No näpäytys itselleni: Älä osta sellaisia!

Onneksi mansikoita oli lisää, jotka onnistuivat täyttämään tämän perfektionistin makukriteerit ja kakku valmistui aikataulussa. Siispä takaisin tuohon ei niin mansikkaiseen raakakakkutäytteeseen. En raskinut heittää sitä roskiin, joten mieleeni juolahti tiskikaapin perukoilla vuoden käyttämättöminä lepäilleet Ikean jäätelömuotit. Kaadoin täytteen siihen ja sitä oli juuri sopivasti kuuteen jätskiin. Kun puikot olivat jähmettyneet, niin totesin niiden olevan vähän tylsiä yksistään, joten ei muuta kuin suklaakuorrutusta tekemään. Ennen suklaan jähmettymistä ripottelin pinnalle mehiläisensiitepölyrakeita, jotka ovat kauniita ja nostivat jäätelöni käytännössä superfoodiksi :)

DSC07143

Mansikkatäyte oli juuri sopivan kohmeinen, mutta vielä pehmeä ja se maistui MANSIKALTA! Eli en tiedä mikä makuaistissani oli vialla aiemmin… Onni onnettomuudessa, jota ei siis lopulta edes tapahtunut. Tulipahan testattua, että kakkutäytteestä on moneksi. Seuraavaan jäätelösatsiin ostan kyllä puisia jäätelötikkuja.

Huomenna suuntaamme Tukholmaan pidennetyksi viikonlopuksi, joten aurinkoista ja jäätelöntäyteistä viikonloppua kaikille!

DSC07142

Raakajäätelöpuikot (6kpl)

mansikkajäätelö:

  • 150g mansikoita
  • 1,5dl cashewpähkinöitä (liotettuna yön yli tai väh. 2h)
  • 2rkl hunajaa
  • 3rkl kookosöljyä tai kaakaovoita tai puolet ja puolet molempia
  • 1/4tl vaniljajauhetta
  • 1rkl sitruunanmehua

suklaakuorrutus:

  • 1/2dl sulaa kookosöljyä
  • 3rkl raakakaakaojauhetta
  • 2rkl juoksevaa hunajaa
  • ripaus suolaa
  • ripaus vaniljajauhetta

pinnalle mehiläisesiitepölyrakeita, pähkinärouhetta, kookoshiutaleita, yms.

  1. Valmista ensin mansikkajäätelö: Sulata kookosöljy tai kaakaovoi vesihauteessa.
  2. Sekoita blenderissä mansikat, hunaja ja vaniljajauhe sileäksi soseeksi.
  3. Huuhtele cashewpähkinät ja lisää niitä hieman koneen käydessä seokseen.
  4. Anna blenderin käydä edelleen ja lisää sula kookosöljy tai kaakaovoi.
  5. Lisää loput cashewpähkinät ja sekoita silkkiseksi.
  6. Kaada massa jäätelömuotteihin, paina niihin tikut ja anna jähmettyä pakastimessa noin 3h.
  7. Valuta muotin päälle kuumaa vettä ja irrota jätskit muoteistaan. Aseta ne leikkuulaudalle, jonka päällä on leivinpaperi ja siirrä pakastimeen kuorrutteen valmistamisen ajaksi.
  8. Sekoita suklaakuorrutuksen ainekset vispilällä tasaiseksi. Seos on melko paksua, jolloin kuorrutteesta tulee mukava kerros jäätelön päälle.
  9. Ota puikot pakastimesta ja valele suklaata niiden päälle yksitellen ja ripottele heti koristeet. Suklaa jähmettyy todella nopeasti.
  10. Laita jäätelöt vielä hetkeksi pakastimeen ja herkuttele!
  11. Jos säilytät jäätelöitä pakastimessa pidempään, niin niiden kannattaa antaa sulaa hieman ennen tarjoilua.
Mainokset

Pehmeä sosekeitto ja timjamipesto

Sateiseen päivään sopii lämmittävä keitto. Tässä vihreässä sosekeitossa on parsa- ja kukkakaalia sekä kesäkurpitsaa. Käytin kookosmaitoa tuomaan keittoon kermaisuutta. Kookos ei maistu juurikaan, mutta sen voi toki korvata kermalla, sulatejuustolla tai molemmilla. Keitto itsessään on lempeän makuinen, joten tein sen kaveriksi pikantin timjamipeston. Sitruuna tuo pestoon kirpeyttä ja auringonkukansiemenet rakennetta. Pesto sopii hyvin myös leivälle, erityisesti siemennäkkärin kanssa se oli herkkua! Jos teet vain keiton ilman pestoa, niin suosittelen lisäämään joukkoon hieman chiliä tuomaan potkua.

Kuvissa näkyvä ihana Arabian lautanen on kirppislöytö alkuviikolta. Rakastan käydä kirppareilla ja muutenkin pidän käytetystä tavarasta. Nuorempana inhosin jo pelkästään kirpputorien hajua. Olin lapsena usein äitini kanssa viikonloppuisin myymässä kirpputoreilla ja vaikka lähdin sinne muistaakseni mielelläni, niin hajusta jäi kammo kaikkea vanhaa kohtaan. Pitkään aikaan en hyväksynyt kotiini tai vaatekaappiini mitään käytettyä, mutta nykyään lähes kaikki huonekalumme ovat vanhoja puukalusteita ja ostan myös vaatteita ja astioita usein kirppareilta. Helsingistä en ole löytänyt vielä suosikkia, mutta Lempäälän ja Vaasan kirpparit tulee koluttua viikonloppureissuilla lähes poikkeuksetta.

Rentouttavaa sunnuntaita!

DSC07007

Vihreä sosekeitto

  • 250g parsakaalia
  • 500g kukkakaalia
  • 400g kesäkurpitsaa
  • 1 nippu kevätsipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1prk kookosmaitoa (yön yli jääkaapissa säilytettyä)
  • reilu nokare voita
  • vettä
  • suolaa ja pippuria
  1. Leikkaa kaalit ja kesäkurpitsa reiluiksi lohkoiksi. Viipaloi kevätsipuli ja hienonna valkosipuli.
  2. Sulata voi isossa kattilassa ja kuullota sipuleita muutama minuutti.
  3. Lisää kaalit ja vettä sen verran, että ne juuri peittyvät. Lisää 1tl suolaa.
  4. Kun vesi alkaa kiehua, niin keitä 5min. Lisää kesäkurpitsalohkot ja keitä vielä 10-15min eli kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  5. Kaada suurin osa vedestä toiseen astiaan ja soseuta kasvikset sauvasekoittimella.
  6. Avaa kookosmaitopurkki pohjasta ja valuta ohut neste pois. Sekoita paksu osa keiton joukkoon. Lisää keitinvettä sen verran, että saat haluamasi paksuuden. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa keitto timjamipeston kanssa.

Timjamipesto

  • 1 puntti timjamia
  • 1/2dl auringonkukansiemeniä
  • 3/4dl oliiviöljyä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  1. Paahda siemenet kuumalla pannulla. Varo, ne palavat helposti!
  2. Riivi timjaminoksista lehdet. Ohuet varret voit jättää.
  3. Laita lehdet, jäähtyneet siemenet, öljy ja sitruunan mehu korkeareunaiseen kippoon. Sekoita sauvasekoittimella tahnaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Jos haluat juoksevamman peston, niin laita enemmän öljyä.

DSC07008

Mansikka + raparperi = Oi, nam!

Nämä raikkaat ja hieman kirpeät leivokset vilahtivatkin jo @raikastamenoa Instagramin puolella viikonloppuna. Kyseessä on siis yllättäen raakaleivonnainen, jossa on kerrokset mansikkaa ja raparperia eli voidaan puhua oikeasta sesonkiherkusta, nam!

DSC06855

En lisännyt mansikkakerrokseen kuin hieman hunajaa, sillä pidän kirpeästä, mutta toki voit laittaa sitä enemmän maun mukaan. Muutenkin raakaleivonnassa maistelu on erittäin tärkeää eli maista, muokkaa, toista! En ole ennen käyttänyt raparperia raakakakuissa, mutta sehän toimi loistavasti. Raperpitäytteestä ei tullut täysin sileää edes Vitamixillä raparperin kuitujen takia, mutta se tuo kivaa koostumusta. Koristeluun käytin tuoreita mansikoita sekä metsämansikan kukkia ja lehtiä.

Tein leivokset 20x20cm neliövuokaan, mutta täyte on juuri sopivan kokoinen myös n. 24cm ympyrävuokaan. Leikkasin jähmettyneen neliön 16 osaan.

Herkullista viikonloppua!

DSC06858

Mansikkaraparperileivokset

pohja:

  • 1,5dl pekaanipähkinöitä
  • 1,5dl manteleita
  • ripaus suolaa
  • 8 pehmeää taatelia

mansikkakerros:

  • 400g mansikoita
  • 3dl cashewpähkinöitä (liotettuina väh. 2h)
  • 1tl psylliumia
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  • 2rkl hunajaa
  • 3/4dl sulaa kookosöljyä

raparperikerros:

  • 350g raparperia
  • 1/2dl vettä
  • 3dl cashewpähkinöitä (liotettuina väh. 2h)
  • 1tl psylliumia
  • 1/2dl hunajaa
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  • 3/4dl sulaa kookosöljyä
  1. Valmista ensin pohja: Jauha pekaanit ja mantelit blenderillä karkeaksi rouheeksi. Lisää suola ja pehmeät taatelit. Sekoita hetki, jotta seoksesta tulee tahmeaa taikinaa.
  2. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja siirrä pakastimeen odottamaan.
  3. Sulata kookosöljy vesihauteessa.
  4. Sekoita blenderissä mansikat, vaniljajauhe ja hunaja tasaiseksi soseeksi. Lisää koneen käydessä hieman huuhdeltuja ja valutettuja cashewpähkinöitä.
  5. Lisää kookosöljy ja sekoita.
  6. Lisää loput cashewpähkinät ja sekoita tasaiseksi. Sammuta kone tarvittaessa välillä ja kaavi reunoilta. Lisää lopuksi psyllium ja sekoita vielä hetki.
  7. Kaada täyte pohjan päälle ja laita pakastimeen hyytymään. Annoin mansikkakerroksen jähmettyä n. 1h, mutta halutessasi voit tehdä raparperikerroksen heti ja kaataa sen varovasti mansikkakerroksen päälle. Kerrosten rajasta ei tule näin täysin selkeää, mutta se ei haittaa.
  8. Kuori raparperi tarvittaessa ja leikkaa se pieniksi paloiksi. Sekoita blenderissä raparperipalat, vesi, hunaja ja vaniljajauhe tasaiseksi soseeksi.
  9. Jatka samoin kuin mansikkakerroksen kanssa.
  10. Kaada raparperitäyte mansikkakerroksen päälle ja anna jähmettyä pakastimessa n.4h. Irrota vuoasta ja leikkaa halutessasi valmiiksi annospaloiksi. Voit säilyttää paloja pakastimessa, mutta ota ne huoneenlämpöön hyvissä ajoin (n.1h) ennen tarjoilua.

Raikasta menoa Parhaat Kotiblogit -lehdessä

Seuraavalla kauppareissulla kannattaa suunnata lehtihyllylle. Tänään nimittäin ilmestyi Parhaat Kotiblogit -lehti, jossa Raikasta menoa on esillä tässä rentoa kesäfiilistä huokuvan numeron ruoka-osiossa. Minua pyydettiin mukaan kesäisellä jutulla, jonka toteutukseen sain vapaat kädet. Jutussani on tarjolla reseptejä raikkaaseen lounaspiknikiin reilun kahden aukeaman verran.

Lehden jutut ovat bloggaajien itse kirjoittamia ja blogit ovatkin sen pääosassa. Lehdessä esitellään ruuan lisäksi sisustamiseen, puutarhaan ja matkustamiseen keskittyviä blogeja, joten kaikin puolin inspiroiva paketti on kyseessä ja esillä on monta kiinnostavaa blogia.

387x500_KB3_kansi

Eilen kotiin tullessa minua odotti juuri painosta saapunut lehti, josta oli kutkuttavaa etsiä oma juttu, vaikka olinkin siitä vedoksen jo etukäteen nähnytkin. Oli hienoa saada olla mukana tekemässä lehteä, joten kiitos lehden toimitukselle mahdollisuudesta!

 

Paahdettu munakoisosalaatti

Tämä salaatti ideoitiin lennossa Prisman vihannesosastolla lauantaina. Miikan vanhemmat olivat tulossa illalla syömään ja tarkoituksena oli tehdä salaattipainotteinen ateria, mutta suunnittelu oli jäänyt puolitiehen. Muistin jääkaapissa jo valmiiksi olevat munakoisot, jotka ovat paahdettuina superhyviä ja siitä se idea sitten lähtikin.

Salaatissa on munakoisojen lisäksi rucolaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, pekaanipähkinöitä ja vuohenjuustoa. Kyllä! Olen kasvanut aikuiseksi ja olen valmistanut ruuan, jossa on vuohenjuustoa. Ystäväni Laura on varmasti ylpeä tämän kuullessaan!

DSC06863

Vielä muutama vuosi sitten inhosin vuohenjuustoa sydämeni pohjasta, sillä mieleeni tuli aina vuohen varvasväli. Onko vuohella edes varpaita? Joka tapauksessa, en voinut sietää sitä. Pikkuhiljaa olen totuttautunut siihen ja kappas, olen alkanut pitää siitä. Sama asia oli lampaanlihan kanssa, mutta ei siitä sen enempää. Olen kuitenkin oppinut, ettei mikään ruoka ole pahaa vaan se on vain valmistettu huonosti.

DSC06864

Simppeli, mutta maukas salaatti nousi lauantai-illan suosikiksi, joten se täytyi ehdottomasti jakaa teillekin. Kivaa alkuviikkoa!

Paahdettu munakoisosalaatti

salaatti

  • 2 munakoisoa
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 150g vuohenjuustoa
  • 1 puntti rucolaa
  • kourallinen pekaanipähkinöitä
  • oliiviöljyä, suolaa, pippuria

kastike

  • 2rkl omenasiiderietikkaa
  • 3rkl oliiviöljyä
  • 10 basilikan lehteä
  • suolaa ja pippuria
  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  2. Leikkaa munakoisot reiluiksi lohkoiksi ja levitä pellille. Lorauta päälle hieman öljyä ja lisää hieman suolaa ja pippuria.
  3. Paahda munakoisoja uunissa 15-20min, kunnes ne ovat saaneet väriä. Anna jäähtyä.
  4. Nostele aurinkokuivatut tomaatit talouspaperin päälle, jotta liika öljy valuu pois. Leikkaa ne suikaleiksi.
  5. Rouhi pähkinät veitsellä karkeaksi ruoheeksi.
  6. Sekoita kulhossa munakoisot, rucola ja aurinkokuivatut tomaatit.
  7. Murenna päälle vuohenjuusto ja lisää lopuksi pähkinät.
  8. Hienonna basilika ja sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Valuta kastike salaatin päälle.

Astioiden lumoissa

Jo aiemmin keväällä Hietalahden kauppahallissa käydessäni silmiini osui ihastuttavia, värikkäitä astioita. Olin tuolloin menossa ystävieni kanssa syömään, joten jouduin hillitsemään itseni, etten jäänyt silloin astiakaupoille. Nuo astiat ovat kuitenkin kummitelleet mielessäni siitä saakka ja heti toisena kesälomapäivänä suuntasin kauppahalliin.

DSC06775

Kyseessä on siis Pieni astiakauppa, joka myy puolalaisia, Boleslawiecin kylässä käsinmaalattuja keramiikka-astioita. Astioita on joka lähtöön pienistä kulhoista suuriin uunivuokiin ja niissä on toinen toistaan hurmaavampia kuvioita. Astiat on lasitettu kahteen kertaan ja ne ovat hyvin kestäviä. Ne voi pestä astianpesukoneessa ja lisäksi ne kestävät uunia ja mikroa. Niillä voi siis piristää jokaista päivää, jolloin ne eivät jää kaapin perukoille pölyttymään.

DSC06780DSC06782

Kuten kuvista näkyy, valikoima on kaupan pienestä koosta huolimatta runsas. Mieleeni palasi kirkkaana muistot joulukuiselta Tokion reissulta, jossa posliinikaupoissa vierähti useampi tunti. Ottaisinko tämän? Vai tämän? Vai sittenkin kaikki? Kaupan omistaja Teija kertoi, että hänelle oli käynyt vähän samalla tavalla tutustuessaan ensi kertaa Boleslawiecin keramiikkaan eikä kuulemma ollut ainoa. Ainakin minä hurahdan totaalisesti kauniiden astioiden äärellä. Mukaani tarttui nyt kolme isoa lautasta ja kaksi pientä, kaunista lusikkaa, jotka tulevat varmasti näkymään täällä blogissa myöhemmin.

DSC06787

Jos astiakuume tarttui, niin Pienen astiakaupan aukioloajat löytyvät täältä ja kuvia voi ihailla Facebookissa ja instagramissa käyttäjätunnuksella @pieniastiakauppa. Suosittelen poikkeamaan!

Kesäinen avokadopasta

Kesälomalainen täällä hei! Lauantaina oli kevätjuhla, josta alkoi ihanan pitkä kesäloma. Kevät oli todella kiireinen ja välillä tuntui, että meni vähän suorittajavaihde päälle, jotta sain kaikki hommat hoidettua. Nyt onkin aikaa palautua, hidastaa ja nauttia kesästä. Perjantaina minulle nousi kuume, joka laski aamuksi, mutta nousi sitten illalla uudestaan. Muita flunssaoireita ei ollut, joten tässä asiaa pohdittuani epäilen sen johtuneen stressin purkautumisesta. No ihan sama mikä oli, pääasia, että on poissa.

DSC06723DSC06736

Mennäänpä sitten ruokajuttuihin. Kesällä maistuvat salaatit ja muut kevyemmät ruuat. Erityisesti kuumalla ilmalla harvoin tekee lämmintä ruokaa mieli. Niinpä viime viikon helteissä valmistin muutaman vuoden takaisesta hitistä eli avokadopastasta oman raakaversion. Korvasin spagetin kesäkurpitsalla ja lehtikaalilla sekä vaihdoin parmesanin auringonkukansiemeniin. Tuli niin hyvää, että sitä oli pakko tehdä uudelleen. Ensimmäisellä kerralla söin pastaa pääruokana ja toisella kerralla paistoimme kalaa kaveriksi. Toimii molemmilla tavoilla. Annoksesta riittää 2-3 syöjälle tai lisukkeena useammalle. Ymmärtääkseni raakaruuat suositellaan syötäviksi saman tien, mutta mielestäni maku oli yhtä hyvä seuraavanakin päivänä.

DSC06739

Avokadopasta à la Raikasta menoa

  • 2 kesäkurpitsaa
  • 6 pienehköä lehtikaalin lehteä
  • 2 kypsää avokadoa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 lime
  • 2rkl oliiviöljyä
  • 1tl chilirouhetta
  • 1/2tl suolaa
  • mustapippuria
  • 4rkl auringonkukansiemeniä
  • 1/2 punttia persiljaa
  • kourallinen basilikan lehtiä
  1. Kuutioi avokado ja hienonna valkosipuli. Sekoita ne keskenään ja painele haarukalla, jotta avokado muussautuu hieman.
  2. Sekoita joukkoon öljy, limen mehu, chilirouhe, suola, pippuri ja siemenet. Laita kylmään maustumaan.
  3. Suikaloi kesäkurpitsa kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi. Revi lehtikaali irti ruodistaan suupaloiksi. Sekoita isossa kulhossa.
  4. Kaada avokadoseos kesäkurpitsa-lehtikaaliseoksen joukkoon. Sekoita kunnolla, jotta kaikki suikaleet ovat kastikkeessa.
  5. Hienonna persilja ja basilika ja sekoita ne ruuan joukkoon auringonkukansiementen kanssa.

DSC06711