Herkkuaamiainen

Sunnuntai on mielestäni ihana päivä ja tämä sunnuntai on minulle erityinen, sillä huomenna on äitiyslomani ensimmäinen virallinen päivä. Tuntuu hurjalta kuinka nopeasti aika on mennyt. Pari viimeistä viikkoa olivat töissä todella hektiset, kun halusin saada hommat pakettiin ja jättää työt sijaiselle hyvään vaiheeseen. Viimeiset päivät olivat myös tunteiden täyteiset sanoessani heipat oppilaille ja työkavereille. Totta kai menen koululla käymään, mutta se ei ole sama asia. Nyt tuntuu kuitenkin todella hyvältä saadessani vain olla ja järjestellä kotia vauvalle valmiiksi. Edes yli viikon piinannut alaselkäkipu ei saa mieltäni matalaksi.

DSC00096

Viikonloppuisin on kiva panostaa hieman enemmän aamiaiseen ja nautiskella siitä kaikessa rauhassa. Viime lauantaina kävimme Miikan kanssa aamupalalla Kahvila Kuumassa, jossa olen halunnut käydä jo pidemmän aikaa. Koko viikon kahvilan avokadoleipä on kummitellut mielessäni ja sellainen oli pakko saada tänään kotona. Kahvilassa valitsin aamiaissettiin marjaisan chiavanukkaan, joka oli myös herkullinen, joten tein samantyyppisen leivän kaveriksi.

DSC00087

Vaikka tämä oma versioni jäi kahvilan aamiaisesta, niin pääsin mielestäni riittävän lähelle. Leivässä on avokadon alla tuorejuustoa ja päällä seesaminsiemeniä. Chiavanukkaan päällä on mustikkasmoothieta ja rapeutta annokseen tuo pannulla paahdetut, hunajalla maustetut pähkinät. Kylkeen vielä tummapaahtoista kahvia ja kotikahvilan aamiassetti on valmis. Toki, jos liikut Punavuoren suunnalla ja olet aamupalaa vailla, niin mene ihmeessä Kuumaan!

Ihanaa sunnuntaita <3

DSC00103

Chiavanukas

  • 2rkl chiasiemeniä
  • 1-1 1/2 dl mantelimaitoa
  • vaniljajauhetta
  • kourallinen pähkinöitä
  • loraus hunajaa
  • 1/2 banaani
  • 75g pakastemustikoita
  • hieman mantelimaitoa
  • vaniljajauhetta
  • koristeeksi marjoja
  1. Valmista ensin chiavanukas: Sekoita 1dl mantelimaitoa, chiasiemenet ja ripaus vaniljajauhetta. Anna turvota n. 15minuuttia. Lisää tarvittaessa mantelimaitoa, jos haluat juoksevamman koostumuksen.
  2. Chiavanukkaan turvotessa rouhi pähkinät veitsellä ja paahda niitä kuumalla pannulla hetki. Sekoita joukkoon hieman hunajaa ja kaada seos leivinpaperin päälle jäähtymään. Halutessasi voit käyttää myös valmista mysliä.
  3. Sekoita blenderissä puolikas banaani, mustikat, ripaus vaniljajauhetta ja hieman mantelimaitoa.
  4. Kokoa annos: Laita chiavanukas lasin pohjalle. Kaada päälle mustikkasmoothie ja ripottele pinnalle paahdetut pähkinät. Koristele annos marjoilla.

Avokadoleipä

  • ohut täysjyväpaahtoleipäviipale
  • reilu nokare tuorejuustoa
  • 1/2 avokado
  • seesaminsiemeniä
  • suolaa
  1. Paahda leipäviipale ja levitä sen päälle reilusti tuorejuustoa.
  2. Viipaloi avokado ohueksi ja nosta leivän päälle.
  3. Ripottele pinnalle hieman suolaa ja koristele seesaminsiemenillä.

 

Gluteeniton pähkinäleipä

Viikonloppuna juhlin kolmekymppisiäni tyttöjen illan merkeissä. Ruoka oli tietysti tärkeässä osassa, niin kuin kaikissa juhlissani. Tarjoilin erilaisia salaatteja, juustopiirakkaa ja pähkinäleipää. Kaikki ruuat olivat gluteenittomia kasvisruokia, sillä iso osa ystävistäni on kasvissyöjiä ja lisäksi osa ei voi syödä gluteenia. Pääsin näin helpoimmalla ja mikä siinä, kasvisruoka sopii kaikille!

Leipäresepti sai kyselyitä, joten laitetaan jakoon. Alkuperäinen resepti on Torkkuja ja nokkosia -blogista, mutta lisäsin joukkoon pähkinöitä ja pehmeitä, kuivattuja aprikooseja. Pähkinöinä voi käyttää omia suosikkejaan, itse laitoin hasselpähkinöitä, manteleita sekä cashew- ja pekaanipähkinöitä. Leipä on tiivis ja täyttävä, mutta erittäin herkullinen. Tein leipää jo joulun aikaan useampaan otteeseen lisäherkuilla ja ilman. Äitini on himoinnut leipää joulun jälkeen ja lupasinkin leipoa sitä hänelle taas viikonloppuna.

dsc09914

Leipä on helppo valmistaa, sillä varsinaista vaivaamista ei tarvita vaan ainekset vain sekoitetaan keskenään. Ainoa hieman työläs vaihe on leivän voitelu muutaman kerran paiston aikana, mutta sekään ei vaadi liikaa ponnisteluja. Leipä on parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta jos sinne saakka ei malta odottaa, niin sekin on sallittua. Tarjoilin juhlissani leivän viikunahillon ja briejuuston kera, mutta sipaisu voitakin riittää tämän maistuvan herkun kaveriksi.

dsc09929

Gluteeniton pähkinäleipä

  • 2,5dl tattarijauhoja
  • 3rkl psylliumhiutaleita
  • 3rkl pellavansiemenrouhetta
  • 4rkl perunajauhoja
  • 4dl piimää
  • 2dl gluteenittomia kaurahiutaleita
  • 1tl soodaa
  • 1tl ksantaania
  • 2tl suolaa
  • 1dl kookossiirappia
  • 1dl aprikooseja paloiteltuna
  • 2dl pähkinöitä
  • 25g luomuvoita
  • voiteluun 2rkl kookossiirappia + 1dl vettä
  1. Kaada piimä kulhoon ja sekoita sen joukkoon kaikki ainekset aprikooseja, pähkinöitä ja voita lukuun ottamatta.
  2. Sulata voi ja sekoita se taikinan joukkoon.
  3. Lisää lopuksi aprikoosit ja pähkinät.
  4. Kaada taikina leipävuokaan (voitele ja jauhota vuoka tarvittaessa) ja anna kohota hetki liinan alla.
  5. Sekoita vesi ja siirappi. Lusikoi sitä hieman leivän päälle.
  6. Paista leipää 175 asteessa 45 min. Voitele leipä vesisiirappiseoksella ja laita leipä takaisin uuniin. Paista 30 min, toista voitelu ja paista vielä 30min.
  7. Ota leipä uunista ja voitele se vielä kerran.
  8. Anna jäähtyä. Leipä on parasta seuraavana päivänä.

Omenapaistos

Tein keskiviikkona blogin synttäreiden kunniaksi omenapaistosta ja jäätelöä. Paistokseen laitoin omenoiden lisäksi runsaasti pähkinöitä, sillä paahdettujen pähkinöiden tuoksu ja maku ovat vastustamattomia. Makeutuksena käytin kookossokeria ja rasvana luomuvoita. Mikäli haluat tehdä vegaanisen version, niin voin voi korvata kookosöljyllä. Jäätelö on helppo tehdä kolmesta ainesosasta eli tarvitaan vain kookosmaitoa, banaania ja vaniljaa. Jäätelön teko vaatii sekoittelemisen vaivan jähmettymisvaiheessa, joten kiireen yllättäessä perinteinen kaupan vaniljajätski pelastaa.

dsc09210

Pakko mainostaa parhaan ystäväni Lauran uunituoretta blogia The story of my kuosi. Laura on taitava vaate- ja kuosisuunnittelija ja hän suunnitteli häihimme vuosi sitten pukuni lisäksi ihanan kissa-aiheisen kuosin nimeltään Kissojen syyshäät. Lauran tuoreimmasta postauksesta löydät tuon kuosin ja tarinaa sen takaa. Käy katsomassa!

Rentouttavaa sunnuntaita!

Omenapaistos ja vaniljajäätelö

  • 4 omenaa (n. 500g)
  • 3rkl kookossokeria
  • 2,5dl pähkinöitä (käytin manteleita, cashew-, pekaani- ja saksanpähkinöitä)
  • 1dl kaurahiutaleita
  • 50g voita (tai vastaava määrä kookosöljyä)
  • 3 banaania viipaloituna ja pakastettuna
  • 2dl kookosmaitoa (Santa Marian Extra Creamy)
  • 1/2tl vaniljajauhetta
  1. Viipaloi banaanit ja asettele leivinpaperin päälle. Laita pakastimeen jäätymään vähintään kolmeksi tunniksi.
  2. Laita blenderiin kookosmaito ja vaniljajauhe. Lisää koneen käydessä pikku hiljaa banaanin palat ja sekoita tasaiseksi.
  3. Kaada seos kulhoon ja laita pakastimeen. Sekoittele välillä, kunnes saat haluamasi paksuista jäätelöä.
  4. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  5. Leikkaa omenat palasiksi, laita voideltuun uunivuokaan ja sekoita joukkoon kookossokeri.
  6. Rouhi pähkinöitä hieman veitsellä ja sekoita ne omenoiden joukkoon kaurahiutaleiden kanssa.
  7. Viipaloi voi ja laita viipaleet paistoksen päälle.
  8. Paista uunissa n. 20 minuuttia. Sekoita kerran, pari paiston aikana.
  9. Tarjoile lämpimän paistoksen kanssa jäätelöä.

Paahdettu mysli

Mysli on hyvää, mutta kaupan valmiissa seoksissa on hirveästi sokeria. On tietysti olemassa muutamia sekoituksia, joissa sokeria on vähemmän, mutta koska pidän erityisen paljon siemenistä ja pähkinöistä, niin teen myslin useimmiten itse. Saan täysin sellaisen sekoituksen, jonka haluan.

DSC02002

Usein kaupan mysleissä myös kaurahiutaleiden osuus on suuri, joten tuntuu hölmöltä ostaa kaurahiutaleita kalliilla hinnalla. Tässä myslissä pääosassa ovat pähkinät ja siemenet, joissa on paljon hyvää tekeviä rasvoja ja kuituja. Tätä mysliä ei tarvitse syödä jättikulhoa, vaan pienempi määrä riittää.

DSC02022

Voit muokata tätä ohjetta helposti mieleiseksesi säätämällä suhteita ja halutessasi jättää kaurahiutaleet kokonaan pois. Myöskään siemeniä ei tarvitse olla näin monta eri lajia. Lisäksi valmiin myslin joukkoon voi laittaa kuivattuja marjoja tai hedelmiä maun mukaan. Esimerkiksi kuivatut viikunat ovat herkullisia sattumia. Perinteisestä myslistä pitävä voi laittaa rusinoita.

DSC02024

Paahdettu mysli

2dl pähkinöitä (käytin manteleita, cashewpähkinöitä ja hasselpähkinöitä)

0,5dl seesaminsiemeniä

0,5dl pellavansiemeniä

0,5dl kuorittuja hampunsiemeniä

1dl auringonkukansiemeniä

1dl kurpitsansiemeniä

3dl kaurahiutaleita

0,5dl kookosöljyä

1rkl hunajaa tai maun mukaan

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Rouhi pähkinät leikkuulaudalla veitsellä.
  3. Sekoita pähkinät, siemenet ja hiutaleet kulhossa.
  4. Sulata kookosöljy ja sekoita joukkoon hunaja.
  5. Sekoita öljy-hunaja-seos myslin joukkoon ja levitä seos pellille.
  6. Paahda mysliä uunissa 15-20minuuttia välillä käännellen, jotta mysli paahtuu tasaisesti eikä pala. Ole tarkkana, se todella kärähtää helposti ;)
  7. Nauti mysli maidon, jugurtin tai rahkan kera.

Ja eikun paahtamaan ja nauttimaan!