Hoi vaasalaiset ja Vaasassa piipahtavat! Suosittelen suuntaamaan osoitteeseen Kauppapuistikko 23, sillä sieltä löytyy raakakakkukahvila nimeltään Cake Day by Marja. Kahvilan omistaja Marja teki ensin raakakakkuja tilauksesta kotonaan ja nyt kesällä hän avasi kahvilan. Muutama viikko sitten olimme käymässä Vaasassa, joten menimme tietysti raakakakuille.
Kahvilan vitriinissä oli neljää kakkumakua sekä muita herkkuja kuten raakapalloja. Tarjolla oli myös salaattia ja täytettyjä leipiä, mikäli haluaa syödä hieman suolaista ennen kakkuherkuttelua. Otimme snikkers-kakkua ja vadelmaista suklaakinuskikakkua. Molemmat olivat todella täyteläisiä ja maistuvia, mutta voittajaksi nousi snikkers, sillä se oli taivaallista. Koko nelihenkinen maisteluraatimme oli yhtä mieltä, että kakut olivat herkullisia!
Juttelin hetken aikaa Marjan kanssa kakuista ja kahvilasta. Oli hienoa kuulla, että kahvila on herättänyt kiinnostusta ja väkeä on käynyt. Minusta on niin ihanaa, että raakakakkuja on alkanut saada kahviloista eivätkä ne ole enää vain pienen porukan suosiossa. Menkäähän siis nauttimaan herkullisista kakuista, minä ainakin menen taas seuraavalla Vaasan reissulla.