Kookostofucurry

Kylmeneviin syyspäiviin sopii lämmittävä ja mausteinen ruoka. Tässä curryssa on tofua, kikherneitä, parsakaalia ja sipulia. Liemessä maistuvat kookos, lime, korianteri ja intialaista makumaailmaa on tuomassa Garam Masala -mausteseos. Jos haluat, niin voit lisätä kastikkeeseen chiliä tuomaan lisäpotkua, itse jätin sen tällä kertaa pois. Perinteisen riisin sijaan kvinoa sopii curryn kanssa loistavasti.

DSC02331

Tällaiset kastikkeet ovat käteviä, sillä ne valmistuvat nopeasti ja ne on helppo lämmittää seuraavana päivänä lounaaksi. Varsinkin nyt pienen vauvan kanssa on ollut tärkeää, että ruokaa on valmiina jääkaapissa, sillä väsyneenä ja nälkäisenä ei hommasta tule mitään. Toki nyt kun Felix on oppinut kääntymään ja on muutenkin hieman aktiivisempi, niin hän pystyy jo pienen hetken viihdyttämään itseään aamupalan tai välipalan valmistuksen ajan. Pidemmille kokkaussessioille jää kuitenkin päivällä harvemmin aikaa, mutta pienellä ennakoinnilla iltaruokaa tehdessä omilta nälkäkiukuilta on vältytty :)

Mukavaa keskiviikkoa!

DSC02315

Kookostofucurry

  • 1pkt Jalotofun marinoitua tofua
  • 1pkt kikherneitä
  • 1 parsakaali
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1prk kookosmaitoa
  • 2tl Garam Masala -mausteseosta
  • 1tl paprikajauhetta
  • 1/2 punttia korianteria
  • 1 lime
  • öljyä, suolaa, pippuria
  1. Leikkaa sipuli lohkoiksi ja hienonna valkosipuli. Irrottele parsakaalin kukinnot ja leikkaa isommat vielä puoliksi. Leikkaa parsakaalin varsi ohuiksi viipaleiksi.
  2. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullottele siinä sipulit ja parsakaali.
  3. Valuta ja huuhtele kikherneet. Leikkaa tofu kuutioiksi. Lisää ne pannulle paistumaan.
  4. LIsää joukkoon Garam Masala, paprikajauhe ja kookosmaito. Anna hauta pienellä lämmöllä 5-10min. Parsakaalit saavat jäädä rapsakoiksi.
  5. Purista joukkoon limen mehu, lisää hienonnettu korianteri ja mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Tarjoile riisin tai kvinoan kera.
Mainokset

Tofuwokki

Värikäs kasviswokki antaa energiaa uuteen viikkoon! Wokissa on vihannesten lisäksi valmiiksi marinoitua tofua, täysjyvänuudeleita tuomassa täyttävyyttä ja mausteina valkosipulia, chiliä, soijakastiketta, limeä, paahdettuja seesaminsiemeniä sekä korianteria. Ruuan tulisuutta on helppo säätää chilin voimakkuudella. Itse pidän vain hieman tulisesta, joten valitsen aina kaupasta punaisia mediumchilejä. Limenmehua sen sijaan tulee mielestäni olla runsaasti, mutta sekin on toki makuasia.

DSC00074

Tofuna käytin taas valmiiksi marinoitua Jalotofua, sillä se on vaan parasta. Harmillisesti tuote ei ole gluteeniton, joten jos et siedä gluteenia, niin valitse marinoimaton versio. Voit marinoida sen itse etukäteen tai  paistaa sellaisenaan, sillä wokin kastike tuo siihen makua. Täysjyvävehnänuudelit voi vaihtaa riisinuudeleihin tai jättää kokonaan poiskin, jolloin wokista tulee hieman kevyempi.

DSC00060

Wokin valmistus vaatii hieman aikaa, sillä kasvisten käsittely ei tapahdu ihan käden käänteessä. Kun sen saa valmiiksi, niin ollaan jo voiton puolella. Paistamiseen kannattaa valita mahdollisimman iso pannu, sillä kasvissuikaleita tulee runsaasti. Annoksesta riittää 3-4 syöjälle.

Raikasta maanantaita!

DSC00063

Tofuwokki

  • 1 kesäkurpitsa
  • 2 porkkanaa
  • 1 paprika
  • 4 isoa herkkusientä
  • 1 sipuli
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1 tuore, punainen chili
  • 1 pkt marinoitua Jalotofua
  • 2rkl seesaminsiemeniä
  • 100g täysjyvänuudeleita
  • 2rkl tai maun mukaan soijakastiketta
  • 2 limeä
  • 1/2 punttia korianteria
  • öljyä
  1. Leikkaa kesäkurpitsa, porkkanat ja paprika ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi herkkusienet, lohko sipuli ja hienonna valkosipuli ja chili.
  2. Leikkaa tofu suikaleiksi.
  3. Paahda kuumalla pannulla seesaminsiemeniä hetki ja siirrä sivuun.
  4. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja ruskista tofusuikaleet. Siirrä sivuun odottamaan.
  5. Lisää öljyä ja kuullota kasviksia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet.
  6. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  7. Sekoita joukkoon soijakastike, yhden limen mehu, tofusuikaleet, keitetyt nuudelit ja seesaminsiemenet.
  8. Lisää lopuksi hienonnettu korianteri ja purista annoksen päälle limenmehua.

Raikkaasti uuteen vuoteen

Toivottavasti vuosi on lähtenyt käyntiin mukavasti. Meillä se on alkanut kaappien tyhjentämisellä ja tavarasta eroon hankkiutumisella. Olen muuttanut reilu 10 vuotta sitten pois vanhempieni luota ja vielä löydän tavaroita, jotka olivat jo ensimmäisessä asunnossani turhia ja silti olen raahannut niitä mukanani asunnosta toiseen. Hamstraaja, mikä hamstraaja! KonMari-kirjan lukeminen jäi kesken, mutta onneksi sain hieman vaikutteita. On nimittäin todella vapauttavaa laittaa eteenpäin tavaroita, joita ei koskaan käytä, mutta jotka tukkivat säilytystilaa tai pursuavat ulos kaapeista. Olen hyödyntänyt alueellamme toimivaa Facebook-ryhmää, jossa saa useimmiten kätevästi kierrätettyä kaikenlaista nopeastikin.

Mennänpä sitten ruokajuttuihin. Ehkä olet huomannut tammikuun alussa käynnistyneen Vegaani-haasteen? Ideana on siis haastaa ihmisiä kokeilemaan vegaanista ruokavaliota tammikuun ajan. Mukana julkisuuden henkilöistä ovat ainakin Anna Perho, Jari Sarasvuo, Rosa Meriläinen ja Maija Vilkkumaa. Itse en lähtenyt tähän täysillä mukaan, sillä vauvajutut pyörivät mielessä liikaa enkä halua nyt haalia liikaa liikkuvia osia arkeeni mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö kasvisruokaa tai jopa vegaanista ruokaa söisi. Päinvastoin, pidän niistä ja syönkin niitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Laitan tänään jakoon reseptin raikkaaseen vegaaniannoksen, jolla oli mukava keventää joulunajan herkuttelun jälkeen.

dsc09576

Annoksen pohjan muodostaa kirpeähkö sitruunatabbouleh-salaatti, jossa on kvinoaa, paprikaa, tomaattia, kurkkua ja punasipulia. Pidän hyvin happamista ja sitruunaisista ruuista, joten laitoin tabboulehen 1,5 sitruunaa, mutta määrää kannattaa vähentää, jos et ole kaltaiseni hapannaama, hehheh. Salaatin päällä on paistettua tofua ja guacamolea eli avokadotahnaa. Tofusta saattaa olla mielikuva, että se on mautonta kengänpohjaa, mutta Jalotofun tofut ovat eri maata. Jos et ole niitä testannut, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan ja tämä ei ole maksettu mainos. Itse pdän erityisesti valmiiksi marinoidusta sekä kylmäsavutofusta.

Hauskaa viikonloppua!

dsc09585

Sitruunatabbouleh ja paistettu tofu

  • 1 kurkku
  • 3 tomaattia
  • 1 keltainen paprika
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 puntti lehtipersiljaa
  • 1dl kvinoaa
  • 1/2-1 1/2 sitruunanmehu (maun mukaan)
  • 2rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 kypsää avokadoa
  • reilu loraus sitruunanmehua
  • 1 valkosipulinkynsi
  • suolaa ja pippuri
  • 1pkt tofua (käytin Jalotofun marinoitua)
  • öljyä paistamiseen
  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä.
  2. Leikkaa kurkku, tomaatti, paprika ja punasipuli mahdollisimman pieniksi kuutioksi. Hienonna valkosipuli ja persilja.
  3. Sekoita niiden joukkoon muut ainekset. Säädä salaatin kirpeyttä sitruunanmehun määrällä. Laita jääkaappiin maustumaan.
  4. Muussaa avokadon liha haarukalla kulhossa ja sekoita joukkoon sitruunanmehu, hienonnettu valkosipuli, suolaa ja pippuria maun mukaan. Laita jääkaappiin maustumaan.
  5. Leikkaa tofu ohuiksi viipaleiksi ja kuivaa niiden pinta talouspaperilla. Kuumenna paistinpannussa öljyä ja paista tofuviipaleita molemmilta puolilta, kunnes niiden pinta on kauniin ruskea.

Bowl Food

Yksi tämän hetken ruokatrendeistä on kulhoruuat eli kauniisti kulhoon asetellut ruoka-annokset, joissa raaka-aineet ovat värikkäitä ja terveellisiä. Viikko sitten maanantaina järjestettiin Bassoradion tiloissa Jalotofun Bowl Food -workshop, johon minulla oli ilo päästä osallistumaan muiden bloggareiden kanssa.

dsc09037

Kuulimme ensin Jalotofun tuotteista ja yrityksestä, jonka jälkeen saimme asetella värikkäistä aineksista kauniita kulhoja. Kulhojen maailmaan meitä johdatteli Anni Kravi ja Richard McCormick. Olen ihastellut Annin upeita annoksia Instagramissa jo pitkään ja Richardilla on Helsingissä kolme ravintolaa: Sandro, The Cock ja Holiday. Anni ja Richard ovat tehneet yhdessä keittokirjoja ja ovat myös piakkoin avaamassa Date + Kale -nimisen paikan, josta saa terveellistä ja herkullista ruokaa. Aikamoisilta ruokaguruilta sai siis ammentaa oppeja itselleen.

dsc09031

Kulhojen raaka-aineina oli mm. lehtikaalia, kurpitsaa, parsakaalia, kurkkua, paistettua tofua, kvinoaa, siemeniä ja syötäviä kukkia. Kaikki oli niin maistuvaa, mutta yksi oli ehdottomasti yli muiden. Tahinilla maustettu lehtikaali oli jotain taivaallista! Olen itsekin sekoittanut tahinia lehtikaalin joukkoon, mutta tämä ei maistunut samalta. Onneksi Anni oli valmis jakamaan salaisuutensa. Tahinin lisäksi joukossa oli luumuista valmistettua viinietikkaa eli Ume Plumia sekä ravintohiivahiutaleita.

dsc09026

dsc09039

Saimme tilaisuudesta mukaan kassit, joissa oli Jalotofua, energiapatukoita, mausteseoksia ja erilaisia kastikkeita. Mukana oli myös tuota luumuviinietikkaa. Ravintohiivaa ei ollut, mutta poikkesin heti kotimatkalla Ruohonjuuressa ostamassa purkin niitä, sillä tuote oli minulle uusi tuttavuus. Ravintohiiva on siis hiivaa, jonka kasvu on pysäytetty eli se ei ole samaa kuin leivonnassa käytettävä hiiva, mutta se tuo ruokaan juustomaista makua. Lisäksi siinä on B-vitamiinia, fosforia, rautaa ja magnesiumia.

dsc09163

Tein viikonloppuna kotona oman kulhoruuan. Ainesvalikoima ei ollut ihan yhtä laaja kuin workshopissa, mutta jostain on aloitettava. Valmistin tuota Annin herkkulehtikaalia, viinietikkapunakaalia, kantarellisipuliseosta ja paistettua tofua. Kulhon pohjalle laitoin sitruunalla maustettua kvinoaa. Vielä kun yritän saada kaikki sateenkaaren värit samaan kulhoon, niin aletaan olla terveyden alkulähteillä.

dsc09136dsc09148

Syyskulho kahdelle

  • 1dl kvinoaa
  • 1/2 sitruunanmehu
  • suolaa, pippuria
  • 100g lehtikaalia
  • 1rkl tahinia
  • 1rkl ravintohiivahiutaleita
  • Ume Plum -viinietikkaa*
  • punakaalia
  • kantarelleja
  • sipulia
  • voita tai öljyä
  • Jalotofun marinoitua tofua*
  1. Huuhtele kvinoa kuumalla vedella ja valuta. Kuumenna 2dl vettä kattilassa ja keitä kvinoaa n. 10min tai pakkauksen ohjeen mukaan. Purista kypsän kvinoan joukkoon sitruunanmehu ja mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi ja sekoita joukkoon maun mukaan viinietikkaa.
  3. Revi lehtikaalit irti lehtiruodeistaan ja pieniksi suupaloiksi. Sekoita joukkoon tahini ja hiivahiutaleet sekä maun mukaan viinietikkaa.
  4. Hienonna sipuli ja kuullota voissa tai öljyssä kantarellien kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Leikkaa tofu ohuiksi suikaleiksi ja paista öljyssä kullanruskeiksi.
  6. Asettele ainekset kulhoon ja herkuttele!

*=tuote saatu

Ps. Muistatteko Silmusalaatin ruokakuvaushaasteen Instagramissa, jossa olin mukana. Kilpailu ratkesi viime viikolla ja sijoituin kisassa toiseksi!!! Kilpailun taso oli kova ja oli huikeaa kuulla, että ykkös- ja kakkossijan välillä oli ollut todella pieni ero.

Kaksi linssisalaattia

Heippa hei!

Hellepäivistä ei ole ainakaan Helsingissä hetkeen nautittu ja olen ollut hieman synkällä mielellä sen vuoksi. Tiedän, että se on tyhmää. Säähänhän ei voi kukaan vaikuttaa, mutta auringonpalvojana rakastan lämpöä ja hellettä. Ehkä niistä kunnon lämpimistä päivistä päästään vielä nauttimaan! Ja sadepäivistä on ollut se ilo, että minulla on jo kolmas kirja menossa, vaikka yleensä luen harvoin. Lisäksi sain siivottua vaatekaapista käyttämättömäksi jääneitä vaatteita eteenpäin laitettavaksi.

DSC06440

Tänään jaan kaksi salaattireseptiä, jotka saavat ruokaisuutta linsseistä. Lisäämällä salaatin joukkoon papuja tai linssejä saa kätevästi nostettua proteiinipitoisuutta ja näin tehtyä siitä hieman täyttävämmän. Molemmat salaatit sopivat hyvin piknikeväiksi tai kevyeksi lounaaksi.

DSC06431

Ensimmäinen on kesäkuussa Kotiblogit-lehteen tekemäni linssitofulisuke, jossa on vihreitä linssejä, paistettua tofua ja paprikaa. Toisessa salaatissa on belugalinssejä, fetaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Molemmissa on sitruunaa ja yrttejä raikastamassa kokonaisuutta.

Kivaa tiistai-iltaa kaikille!

DSC07096

Linssitofulisuke

  • 2dl vihreitä linssejä
  • 1pkt tofua (Esim. Jalotofun marinoitu)
  • 1 punainen paprika
  • 2 kevätsipulin vartta
  • 1 puntti persiljaa
  • 1 sitruuna
  • 1 tuore punainen chili
  • 1rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  1. Huuhtele linssit ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä 30min. Huuhtele ne kylmällä vedellä.
  2. Paloitte tofu kuutioiksi ja paista niitä öljyssä, kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskean pinnan. Anna jäähtyä.
  3. Leikkaa paprika paloiksi, kevätsipuli ohuiksi renkaiksi ja hienonna persilja ja chili.
  4. Sekoita kulhossa linssit ja kasvikset. Sekoita joukkoon sitruunan mehu ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Sekoita lopuksi joukkoon tofukuutiot. Anna makujen tasoittua kylmässä.

 

Linssifetasalaatti

Salaatti

  • 1 puntti salaattia (esim. rustiinan salaatti tai punainen salanova)
  • 1/2 kurkku
  • 1/2 punttia persiljaa
  • 1dl belugalinssejä
  • 100g fetaa
  • 2 punakevätsipulia varsineen
  • kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja

kastike

  • 4rkl oliiviöljyä
  • 2rkl sitruunanmehua
  • kourallinen basilikan lehtiä
  • 1/2 punttia persiljaa
  • suolaa ja pippuria
  1. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele ne kylmällä vedellä.
  2. Valmista linssien kiehuessa kastike. Laita kastikkeen aineet korkeaan kippoon ja sekoita sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita maustumaan jääkaappiin.
  3. Revi salaatti, leikkaa kurkku viipaleiksi ja hienonna salaatin persilja. Laita ne isoon kulhoon ja sekoita kevyesti.
  4. Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja leikkaa ne suikaleiksi. Sekoita erillisessä kulhossa linssit, sipuli, tomaattiviipaleet ja murenna joukkoon feta. Kaada sekoitus salaattipedin päälle.
  5. Valuta salaatin päälle kastike. Halutessasi voit tarjota sen myös erikseen.

Vietnamilaiset rullat salaattina

Vietnamilaiset rullat ovat superhyviä! Ne ovat ihanan raikkaita ja hyvien kastikkeiden kanssa erityisen herkullisia. Teemme näitä usein Tampere-tyttöjen illanvietossa, sillä rullien näpräilyn lomassa on kiva jutustella ja kaikki voivat puuhailla saman pöydän ääressä. Rullien tekeminen vaatii kuitenkin aikaa ja kärsivällisyyttä eivätkä ne siitä syystä oikein sovellu arkiruuaksi. Mutta ei hätää, samat maut voi saada aikaan helpommassa muodossa ja vähemmällä vaivalla eli koostamalla aineksista salaatin. Olen törmännyt tähän ideaan jo useammankin kerran, mutta vasta eilen laitoin sen käytäntöön!

DSC06565

Rullasalaattiin tarvitaan samat ainekset kuin itse rulliinkin eli ohutta riisi- tai lasinuudelia, kasviksia, tuoreita yrttejä, jokin proteiinin lähde ja kastike. Kasviksiksi sopivat retiisi, vihreä paprika, avokado, porkkana, kurkku ja kevätsipuli. Yrtteinä voi käyttää thaibasilikaa, wasabirucolaa, korianteria ja vesikrassia. Itse pidän erityisesti vesikrassista ja thaibasilikasta. Proteiinin lähteinä olen käyttänyt vaihdellen katkarapuja, kylmäsavulohta ja tofua. Lemppareitani ovat ehdottomasti katkaravut.

DSC06538

DSC06550

Kastikereseptejä löytyy netistä useampia, joista suosikkini on maapähkinävoikastike. Miika ei jostain kumman syystä pidä maapähkinävoista (Uskomatonta, kuinka joku ei voi pitää siitä?! Onhan pb ehkä paras keksintö ikinä!), mutta olemme löytäneet molempien makunystyröille sopivan soijapohjaisen kastikkeen, jota teimme eilen. Laitan tähän kuitenkin molempien kastikkeiden reseptit. En löytänyt enää alkuperäisiä kastikereseptejä, sillä olen kirjoittanut ne ylös jo ajat sitten, mutta hyvin samanlaiset ohjeet löytyvät esimerkiksi täältä.

Rentouttavaa viikonloppua!

DSC06548

Rullasalaatti

salaatti

  • 100g vermiselliä (ohutta riisi- tai mungpapunuudelia)
  • retiisejä
  • kurkkua
  • romainesalaattia
  • porkkanaa
  • avokadoa
  • kevätsipulia
  • yrttejä (vesikrassia, thaibasilikaa, wasabirucolaa ja/tai korianteria)
  • katkarapuja, tofua tai kylmäsavulohta
  1. Valmista ensin kastike tai kastikkeet, jotta ne ehtivät maustua kylmässä. Ohje alla.
  2. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele kylmällä vedellä.
  3. Jos käytät raakoja katkarapuja tai tofua, niin ruskista ne pannulla.
  4. Leikkaa kasvikset ohuiksi tikuiksi.
  5. Kokoa salaatti: Laita pohjalle revittyä romainesalaattia, sitten nuudelit ja asettele päälle kasvikset ja yrtit. Laita päällimmäiseksi katkaravut, kala tai tofu ja lisää runsaasti kastiketta.

maapähkinävoikastike

  • 1/2dl maapähkinävoita
  • 2rkl kookossokeria
  • 2rkl Hoi Sin -kastiketta
  • 1dl vettä
  1. Sekoita ainekset.
  2. Laita kylmään maustumaan.

soijakastike

  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1/2dl soijakastiketta
  • 1/2 limen mehu
  • 1rkl kookossokeria tai hunajaa
  • 1/2dl kuumaa vettä
  • 1tl chilihiutaleita
  1. Hienonna valkosipuli.
  2. Sekoita ainekset keskenään ja laita kylmään maustumaan.

 

Lämmin tofusalaatti

En ole oikein koskaan välittänyt tofusta. Se on ollut mielestäni juustomainen klöntti, joka ei maistu juuri miltään. Muutin mieleni maistettuani Jalotofun marinoitua tofua. Kun ensimmäisen kerran paistoin sitä pannulla, niin ihastuin siihen. Se on oikeasti maukasta ja paistamalla siihen saa kivan pinnan.

DSC02045

DSC02065

Tein eilen tofusalaattia, jossa salaatin virkaa toimitti suuri herkkuni lehtikaali. Olen syönyt lehtikaalia menneen kesän ja kuluvan syksyn aikana useita kiloja. Ensin söin parvekkeelta omat lehtikaalit, jonka jälkeen olen kantanut sitä kaupasta useamman pussin viikossa. Vihersmoothie, pannulla paistettu lehtikaali ja lehtikaalisipsit, I love them all!

DSC02050

Salaatissa on myös granaattiomenaa, joka on älyttömän hyvää, hieman kirpeää ja tuntuu kivalta suussa. DSC02057

Salaatti on simppeli, mutta täynnä hyviä makuja. Siinä on paistettua lehtikaalta ja tofua sekä marinoitua punasipulia ja granaattiomenaa.

DSC02073

Marinoidut punasipulit

2 keskikokoista punasipulia

1rkl punaviinietikkaa

1rkl oliiviöljyä

loraus hunajaa

suolaa ja pippuria

  1. Leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi ja laita ne kulhoon.
  2. Sekoita joukkoon etikka, öljy ja hunaja.
  3. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Sekoittele maustumisen aikana. Jo tunnin marinoinnilla sipulien maku pehmenee, mutta halutessaan niitä voi marinoida pidempään.

DSC02061

Tofusalaatti

300g marinoitua tofua

200g lehtikaalia

1 granaattiomena

oliiviöljyä ja suolaa

  1. Irrota granaattiomenasta siemenet.
  2. Revi lehtikaali irti ruodistaan suupaloiksi ja paista pannulla öljyssä. Ripottele päälle hieman suolaa.
  3. Leikkaa tofu alle sentin paksuisiksi viipaleiksi ja paista pannulla.
  4. Levitä lehtikaalit pediksi ja asettele sen päälle tofuviipaleet, granaattiomenan siemenet ja marinoidut punasipulit.

Rentouttavaa viikonloppua!