Oodi tomaatille

Tänä vuonna parvekepuutarhamme on antanut parastaan. Lehtikaalit ovat kukoistaneet, yrtit rehottaneet ja tomaattien varret taipuneet mehukkaista mollukoista. Itseäni en voi onnistuneista viljelyksistä onnitella, sillä kasvien hoito on ollut täysin Miikan kontolla, mitä nyt olen joskus käynyt kasveja kastelemassa. Minä olen saanut kuitenkin kunniatehtävän korjata satoa ja valmistaa niistä ruokaa. Ihan ok diili mielestäni!

DSC08265

Viime vuonna saimme vain kourallisen tomaatteja, jotka olivat vielä raakoja lokakuun alussa, mutta kypsyivät lopulta huoneenlämmössä. Tänä vuonna kaikki meni nappiin ja saimme nauttia ensimmäisistä tomaateista heinäkuun puolessa välissä ja satokausi jatkuu. Yritin nyhtää tomaatinviljelijältäni kasvatusvinkkejä jaettavaksi, mutta niitä ei kuulemma ole. Tai on yksi: jos epäilyttää, soita äidille. Haha!

DSC08101

Kaupan tomaatteja ei voi edes verrata itse kasvatettuihin. Ihan kuin kyseessä olisivat kaksi eri vihannesta. Omissa tomaateissa väri, maku ja jopa tuoksu ovat paljon intensiivisemmät. Ne ovat herkullisen makeita ja todellakin täynnä makua. Olemme napsineet tomaatteja pensaista ihan sellaisenaan tai laittaneet lämpimän ruuan joukkoon. Kesän suosikiksi on kuitenkin noussut simppeli tomaattisalaatti, jonka ristin vaatimattomasti Oodiksi tomaatille. Salaatissa on klassisia tomaatin kavereita eli valkosipulia, yrttejä, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, jotka korostavat tomaatin omaa makua.

DSC08103

Tomaattisalaatti

  • tomaatteja
  • valkosipulinkynsi
  • tuoretta persiljaa
  • tuoretta basilikaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  1. Puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa isommat tomaatit lohkoiksi.
  2. Hienonna valkosipuli ja yrtit.
  3. Sekoita kulhossa tomaatit ja valkosipuli. Lorauta joukkoon oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Sekoita lopuksi joukkoon yrtit.

 

 

 

Mainokset

Kanakastike uunissa

Oi, mikä ihana sää on hellinyt meitä jo pari päivää! Auringonpaiste ja lämpö nostavat hymyn huulille ja saavat olon kevyeksi vaikka alkaa olla vuoden kiireisimmät päivät käsillä työrintamalla.

Tänään valmistui sattumalta niin helppotekoinen ja herkullinen kastike, että on pakko laittaa jakoon. Arkiruokien kanssa helppous, nopeus ja iso annoskoko ovat valttia, jotta kiireessäkin ehtii syödä hyvin. Tämän kanakastikkeen valmisteluissa kuluu viisi minuuttia, joiden jälkeen se kypsyy uunissa puolessa tunnissa. Liemenä on kookosmaidon ja tomaattimurskan yhdistelmä, jossa kananpalat hautuvat meheviksi. Chili ja juustokumina tuovat mausteisuutta, mutta erityisesti chilin kanssa kannattaa olla tarkkana. Omat chilihiutaleeni ovat melko mietoja, joten käytin niitä reilulla kädellä.

DSC06231

Mitään vuoden kaunein annos -palkintoa tämä kastike ei voittaisi, mutta maku oli sitäkin parempi. Lisukkeeksi sopivat riisi tai kvinoa sekä raikas vihersalaatti. Omassa salaatissani oli tänään romainea, lehtikaalia, vihreää paprikaa, kurkkua ja retiisejä. Loraus omenaviinietikkaa on uusi suosikkini salaatinkastikkeeksi.

Kivaa uutta viikkoa!

DSC06244

Tomaattinen kookoskanakastike

  • 750g kanafileitä
  • 1 sipuli
  • 3 kevätsipulin vartta
  • 400g tomaattimurskaa
  • 400g kookosmaitoa
  • 2rkl tomaattipyrettä
  • 2tl chilihiutaleita tai oman maun mukaan
  • 2tl juustokuminaa
  • 1tl suolaa
  • runsaasti mustapippuria
  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Leikkaa sipulit lohkoiksi ja kanafileet reiluiksi suupaloksi.
  3. Laita vuokaan sipulit, kanat, chili, juustokumina, suola ja pippuri. Hiero mausteet kanaan.
  4. Avaa kookosmaitopurkki pohjasta ja valuta ohutta nestettä pois n. 2dl.
  5. Kaada vuokaan tomaattimurska, kookosmaito ja tomaattipyre. Sekoita.
  6. Kypsennä uunissa n. 30 min. Sekoita muutaman kerran kypsymisen aikana.
  7. Tarjoile riisin tai kvinoan kanssa.

Kippari-Kallen jalanjäljillä

Hetken aikaa blogissa on ollut teemana vain kakut, kakut ja kakut. Tänään kuitenkin jotain muuta eli pinaattilättyjä. Näillä lätyillä hauiksilleni ei käynyt kuin Kippari-Kallella, mutta ravitsevia lätyt olivat joka tapauksessa :)

DSC05552

Olen monesti yrittänyt tehdä pinaattilätyistä terveellisempiä versioita, mutta ne ovat aina hajonneet käännettäessä. Maku on ollut hyvä, mutta koostumus on tökkinyt. Tällä kertaa kokeilin tehdä samoin kuin banaaniletuissa eli lisäsin joukkoon chiasiemeniä ja psylliumia. Ja lätyt pysyivät loistavasti koossa! Tällä ohjeella lätyistä tulee paksuja ja kuohkeita eli ei ihan tavallisia pinaattilättyjä. Taikina itsessäänkin on tavallista paksumpi ja kun sitä kaataa pannulle, niin pannua kannattaa käännellä hieman, jotta taikinaa valuu laajemmalle alueelle.

DSC05568

Nämä lätyt toimivat hyvin puolukkasurvoksen kanssa perinteiseen tapaan, mutta lättyjen päälle sopii muutkin lisukkeet. Levitin lätylle avokadotomaattitahnaa ja paahdettuja kikherneitä. Vähän erilainen yhdistelmä, mutta ruokaisa ja herkullinen. Paahdetut kikherneet sopivat myös naposteltavaksi sellaisenaan ja ovat hyviä esimerkiksi salaatin joukossa. Mausteiksi voi kokeilla muutakin kuin paprikajauhetta. Olen joskus laittanut kurkumaa ja juustokuminaa, jotka sopivat myös mainiosti.

DSC05561

Pinaattilätyt 7-8kpl

  • 5 kananmunaa
  • 300g pakastepinaattia
  • 1dl kaurahiutaleita
  • 1rkl chiasiemeniä
  • 1tl psylliumia
  • 1/2-1tl suolaa
  • paistamiseen öljyä
  1. Sulata pinaatit.
  2. Laita ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
  3. Anna turvota 5-10min.
  4. Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Sekoita taikinaa ja kaada sitä 1dl pannulle. Kääntele pannua ja valuta taikinaa hieman leveämmälle alueelle. Itse tein n. 15cm halkaisijaltaan olevia lättyjä.
  5. Paista 2min, käännä ja paista vielä 1min toiselta puolelta.

Avokadotomaattitahna

  • 2 kypsää tomaattia
  • 2 kypsää avokadoa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1/2 sitruunan mehu
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • kourallinen yrttejä kuten korianteria ja persiljaa
  1. Leikkaa tomaatit ja avokadot lohkoiksi. Hienonna valkosipuli ja purista sitruuna.
  2. Laita ainekset blenderiin yrttejä lukuun ottamatta ja aja tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
  3. Hienonna yrtit ja sekoita ne käsin tahnan joukkoon.
  4. Laita kylmään maustumaan.

Paahdetut kikherneet

  • 2tlk kikherneitä
  • öljyä
  • paprikajauhetta
  • valkosipulijauhetta
  • cayennepippuria
  • suolaa
  1. Huuhtele ja valuta kikherneet.
  2. Kuumenna tilkka öljyä ja paahda kikherneitä kuumalla pannulla 5min.
  3. Lisää joukkoon reilusti mausteita.
  4. Kaada kikherneet talouspaperin päälle hetkeksi, jotta liika öljyä imeytyy pois.

Kokeilussa kikhernespagetti

Ostin eilen Ruohonjuuresta kokeilumielessä kikhernespagettia ja -nuudeleita. Niissä on 21,7 grammaa proteiinia, 50g hiilihydraatteja ja 11,5 grammaa kuitua per 100g. Aika hyvä vaihtoehto vehnäspagetille, eikö? Tuotteet on valmistanut lempääläinen yritys nimeltään Palmusto.

DSC02975

Tein spagetille kaksi kastiketta: vihreän ja punaisen. Pesto on valmistettu lehtikaalista, persiljasta ja auringonkukansiemenistä. Käytin ruukkulehtikaalia, joka on miedomman makuista kuin isoina lehtinä myytävät lehtikaalit. Tomaattikastikkeeseen käytin paseerattua tomaattia. Lisäsin joukkoon lopuksi ripauksen chilijauhetta tuomaan potkua ja miniluumutomaatteja raikastamaan kastiketta. Sekoitin peston keitetyn spagetin joukkoon ja tomaattikastiketta päälle. Herkullinen yhdistelmä! Resepti toimii varmasti myös tavallisella spagetilla, mutta silloin ravintoarvot ovat eri.

Kikhernespagetin tuoksu oli keitettäessä hieman epäilyttävä, mutta maku ja koostumus olivat melestäni oikein hyvät. Voisin hyvin ostaa tätä uudelleen ja kaappiin ostinkin siis samalla myös kikhernenuudeleita. Spagetti maksoi reilut viisi euroa ja nuudeli oli euron halvempi. Toisaalta nämä ovat paljon ravinteikkaampia kuin vehnäspagetti, niin en pidä hintaa pahana. Mutta mistään halvasta tuotteesta ei ole kyse.

DSC02996

Punavihreä kikhernespagetti

pesto:

  • 1/2 ruukkua lehtikaalia
  • 1 ruukku persiljaa
  • 1/2dl auringonkukansiemeniä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 2rkl oliiviöljyä
  • 1/2tl suolaa
  • mustapippuria

tomaattikastike:

  • 2 valkosipulinkynttä
  • 500g paseerattua tomaattia
  • 8 miniluumutomaattia
  • oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja halutessasi chilijauhetta

lisäksi:

300g kikhernespagettia

  1. Paahda siemeniä hetki kuumalla pannulla, kunnes ne tuoksuvat paahteisilta. Siirrä sivuun.
  2. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä valkosipuleja hetki.
  3. Lisää joukkoon paseerattu tomaatti ja jätä hautumaan miedolle lämmölle.
  4. Sekoita blenderillä tai sauvasekoittimella peston ainekset. Seoksesta ei tarvitse tulla sileää, vaan siemenet saavat jäädä rouskumaan.
  5. Kuumenna keitinvesi kiehuvaksi ja lisää runsaasti suolaa. Keitä spagettia 5-6min.
  6. Mausta tomaattikastike ja lisää sen joukkoon lohkotut tomaatit.
  7. Sekoita pesto valutetun spagetin joukkoon.
  8. Nauti pestospagetti tomaattikastikkeen kera.

Pirteää tiistaita raikkaat menijät!