En ole oikein koskaan välittänyt tofusta. Se on ollut mielestäni juustomainen klöntti, joka ei maistu juuri miltään. Muutin mieleni maistettuani Jalotofun marinoitua tofua. Kun ensimmäisen kerran paistoin sitä pannulla, niin ihastuin siihen. Se on oikeasti maukasta ja paistamalla siihen saa kivan pinnan.
Tein eilen tofusalaattia, jossa salaatin virkaa toimitti suuri herkkuni lehtikaali. Olen syönyt lehtikaalia menneen kesän ja kuluvan syksyn aikana useita kiloja. Ensin söin parvekkeelta omat lehtikaalit, jonka jälkeen olen kantanut sitä kaupasta useamman pussin viikossa. Vihersmoothie, pannulla paistettu lehtikaali ja lehtikaalisipsit, I love them all!
Salaatissa on myös granaattiomenaa, joka on älyttömän hyvää, hieman kirpeää ja tuntuu kivalta suussa.
Salaatti on simppeli, mutta täynnä hyviä makuja. Siinä on paistettua lehtikaalta ja tofua sekä marinoitua punasipulia ja granaattiomenaa.
Marinoidut punasipulit
2 keskikokoista punasipulia
1rkl punaviinietikkaa
1rkl oliiviöljyä
loraus hunajaa
suolaa ja pippuria
- Leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi ja laita ne kulhoon.
- Sekoita joukkoon etikka, öljy ja hunaja.
- Mausta suolalla ja pippurilla.
- Sekoittele maustumisen aikana. Jo tunnin marinoinnilla sipulien maku pehmenee, mutta halutessaan niitä voi marinoida pidempään.
Tofusalaatti
300g marinoitua tofua
200g lehtikaalia
1 granaattiomena
oliiviöljyä ja suolaa
- Irrota granaattiomenasta siemenet.
- Revi lehtikaali irti ruodistaan suupaloiksi ja paista pannulla öljyssä. Ripottele päälle hieman suolaa.
- Leikkaa tofu alle sentin paksuisiksi viipaleiksi ja paista pannulla.
- Levitä lehtikaalit pediksi ja asettele sen päälle tofuviipaleet, granaattiomenan siemenet ja marinoidut punasipulit.
Rentouttavaa viikonloppua!