Kuulumisia

Tämä viikko on ollut yhtä kakkua! Pidän siis sunnuntaina raakakakkukahvilaa muutaman tunnin ajan ravintolapäivässä, kuten viime viikolla kerroinkin. Blenderi on hurissut iltaisin ja pähkinäpusseja on tyhjentynyt, kun pakastimeen on valmistunut kakkuja odottamaan herkuttelijoita. Tarjolla on mustaherukka-, vadelma- ja suklaabanaanikakkua.

DSC05048

Kahvilaan valmistautuminen on ollut todella kivaa ja kaikki on sujunut hyvin tähän mennessä. Reseptit olin testannut ja hionut kuntoon jo etukäteen, sillä halusin tehdä varmasti hyviä kakkuja enkä lähteä testailemaan uusia makukomboja tässä kohtaa. Blenderirukkani on ollut kovilla, mutta se on onneksi kestänyt surrutuksen urhoollisesti :) Alla oleva kuva paljastaa pikkutarkan puoleni eli koristeiden asettelussa on käytetty matemaattisia apukeinoja.

DSC05053

Tänään alkoi hiihtoloma ja kerrankin olen järjestänyt niin, että en ole menossa mihinkään eikä minulla ole mitään ihmeempiä suunnitelmia. No olen kyllä listannut muutaman ravintolan, joissa haluaisin käydä syömässä, mutta muuten päätin pitää lomaviikon tarkoituksella tyhjänä. Tykkään tehdä paljon asioita ja minulla onkin usein monta rautaa tulessa, mutta välillä täytyy myös hengähtää hetki ja vain olla. Mutta se on vasta ensi viikolla se. Nyt nautin tämän viikonlopun vielä kutkuttavasta ravintolapäivän odotuksesta ja järjestelemisestä.

DSC05054

Mukavaa viikonloppua ja rentouttavaa lomaa niille, joilla se tänään alkoi!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s