Australian auringon alla

Aurinkoiset terveiset Melbournesta! Aurinko paistaa, rantaan on matkaa 200m, ruoka hyvää ja seura parasta mahdollista. Mitä muuta ihminen voi lomaltaan kaivata?

DSC03469

Olimme ensin kolme yötä hotellissa Melbournen keskustassa, jonka jälkeen siirryimme Airbnb-asuntoon St. Kildan alueelle. Asunto on todella kiva eli siisti, hyvin varusteltu ja lähellä rantaa. Alueella on paljon ravintoloita ja ruoka on herkullista.

DSC03414

Eilen söimme kasvisravintolassa nimeltään Sister of soul ja menun jälkkäriosastolla oli raakakakkua. Täytyihän sitä maistaa! Hyvää oli, mutta vedetään sen verran kotiin päin, että Suomessa olen syönyt parempaa :) Australiassa on parhaillaan kesä, joten ruokakaupan kasvisosasto notkuu paikallisia tuoreita hedelmiä ja kasviksia. Kaupassa käydessä on vaikea valita mitä kaikkea ostaisi ja kori täyttyykin nopeasti raikkaista herkuista.

DSC03371

Valon määrä tuntuu uskomattomalta, sillä aurinko nousee ennen kuutta ja laskee yhdeksän aikaan. Kaksi päivää oli hieman kylmempää eli vajaat 20 astetta, mutta muina päivinä on saatu nauttia kunnon lämmöstä. Suojakerrointa 50 on käytetty ja ainakin tähän saakka ollaan onneksi vältytty palamiselta, pientä punoitusta lukuun ottamatta. Keskipäivän aurinko on niin polttavan kuuma, että jopa kaltaiseni auringonpalvoja siirtyy suosiolla varjoon.

Palvelu Australiassa on ystävällistä ja rentoa. Vaatekauppaan tai ravintolaan astuessa myyjät kyselevät kuulumisia ja ostoksia maksaessa tiedustelevat iltasuunnitelmia. Näin suomalaiseen palvelukulttuuriin tottuneena small talk tuntuu vähän hämmentävältä, mutta hyvällä tavalla :)

DSC03452

Teimme tänään päiväretken Hanging Rock- nimiselle kivimuodostelmalle, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Melbournesta. Tarkoitus on käydä vielä bongaamassa pingviinejä Phillip Islandilla ja ajaa Great Ocean Roadia ainakin 12 apostolille saakka. Tämmöistä täällä ja terkkuja Suomeen!

DSC03465

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s