Helppo ja raikas jälkiruoka

Näin tänään pitkästä aikaa auringon :) Sitä kesti ruhtinaalliset 2 minuuttia, mutta silti se tuntui ihanalta ja piristi mieltä. Tänään jaan ohjeen helppoon kerrosjälkiruokaan. Jos siis kaipaat nopeatekoista, mutta herkullista aterian kruunaajaa, niin tässä on oiva vaihtoehto.

DSC02430

Nämä annokset syntyivät sunnuntaina, kun mieheni Miika sanoi, että hänen tekee mieli jotain makeaa. Lupasin tehdä hänelle jotain hyvää, mutta vaatimuksena oli, ettei ainesosina saa olla mitään ”ihmepulvereita” tai muuta hänen mielestään ällöttävää :D Hän viittasi siis välillä käyttämiini superfoodeihin, joihin ei itse ole kovinkaan ihastunut. Tein ensin makean, mutta raikkaan smoothien persimoneista, appelsiineista ja baanaanista, jonka sitten kuorrutin kookoskermavaahdolla. Määrästä tulee neljä annosta.

Kuorrutettu hedelmäsmoothie

  • 2 persimonia
  • 2 appelsiinia
  • 1/2-1 banaani
  • 1tlk yön yli jääkaapissa ollutta kookosmaitoa
  • 1rkl hunajaa tai muuta juoksevaa makeutusta
  • ripaus vaniljajauhetta
  1. Kuori appelsiini ja banaani. Leikkaa persimonit reiluiksi lohkoiksi.
  2. Aja blenderillä smoothieksi. Lisää halutessasi makeutusta.
  3. Avaa kookosmaito pohjasta ja valuta ohut neste pois. Kaavi paksu osuus kulhoon.
  4. Sekoita kookosmaidon joukkoon makeutus ja vanilja ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi.
  5. Laita annoskulhoon smoothieta ja pursota tai lusikoi päälle kookoskermavaahtoa.

Herkullisia hetkiä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s